Fiksuimmat ovat kenties jo huomanneet, että harjoitteluni Ruotsissa on ohi ja kesäkin meni jo. Paluu meni odotetusti: lähtö olikin aika haikea, laiva oli ajoissa, viikonloppu Turussa oli aika villi, ja seuraavana maanantaina työt alkoivat Tampereella. Onneksi työ oli kohtuullisen helppoa, joten paluuseen pystyi orientoitumaan työnteon ohella.
Oli sinänsä omituista alkaa puhua taas suomea. Toisaalta se kävi aika kivuttomasti, koska puhun eri ihmisten kanssa eri kieliä. Työtoverit tosin valittivat, että oli omituista kuulla minun puhuvan poikaystäväni kanssa suomea.
Kirkon kesäoppaan homma kesti kaksi kuukautta, joten olen taas siirtynyt uusiin hommiin, harjoittelemaan näyttely- ja kokoelmapuolen hommia tamperelaiseen työväenmuseoon. On kohtuullisen rankkaa siirtyä yhdestä työstä (maasta) toiseen viikonlopun aikana, mutta toisaalta työt sopivat näin hyvin yhteen eikä rahantulo sinänsä katkea. Uusi työ pitää myös kiireisenä, ettei turhaan tule mietittyä asioita tai vaikka sitä gradua. Minusta tuntui jo viikko paluun jälkeen siltä, etten ole koskaan poissa ollutkaan. Myös kielitaito alkoi rapistua heti, kun kieltä lakkasi käyttämästä.
Olen onnellinen, että uskalsin lähteä, ja kokemus oli hieno, vaikkakin lyhyt. Tosin huomasin myös sen, kuinka paljon kaipasin ystäviäni, perhettäni, kotikaupunkia ja tuttuja harrastuksia. Sitä, että pystyi soittamaan jollekin, että mennään. Että pystyi itsekin lähtemään. Vaikka tykkään olla yksin ja olen aika omatoiminen ihminen, olin Uppsalassa välillä todella yksinäinen. Onneksi oli sentään se netti, mutta vielä parikymmentä vuotta sitten kokemus olisi voinut olla vähän toisenlainen.
Haluan hakea töitä ulkomailta sitten, kun saan paperit ulos. En ole varma, olenko silloinkaan innosta kirkuen lähdössä (osa ystävistäni halusi Suomesta pois heti ensimmäisen tilaisuuden tullen), mutta mikä jottei. Palatahan voi aina. Asuntoon voi ottaa vuokralaisen tai sitten sen voi myydä. Perhe ja kaveritkin reissaavat ja voivat tulla kylään. Etenkin, jos on pidemmän aikaa jossain, pystyy rakentamaan ihan erilaista arkea, aloittamaan harrastuksia ja saamaan ystäviä, kun koko ajan mielessä ei hakkaa se, että kohtahan täältä lähdetään.
Jätän blogin tänne inernetzin ihmemaahan tulevia reissaajia varten. Olen jo jonkin aikaa mietiskellyt puoliammatillisen blogin perustamista, jossa voisin ränttäillä museomaailmaa ja akatemiaa. Heitän linkin, jos sellaisen joskus pystyyn saan. Olen sen verran tykästynyt Bloggeriin alustana Livejournalin jälkeen, että kotinsa se löytää varmaan täältä.
Virallisen matkakertomuksen voi lukea yliopiston kv-toimiston sivuilta. Kysyä ja kommentoida saa edelleen, saan tiedon kommenteista Google-profiilin kautta, vaikka tätä blogia tuskin enää päivitän.
Ja rohkaisen jokaista lähtemään. Menkää, ennen kuin on liian myöhäistä.
