Fiksuimmat ovat kenties jo huomanneet, että harjoitteluni Ruotsissa on ohi ja kesäkin meni jo. Paluu meni odotetusti: lähtö olikin aika haikea, laiva oli ajoissa, viikonloppu Turussa oli aika villi, ja seuraavana maanantaina työt alkoivat Tampereella. Onneksi työ oli kohtuullisen helppoa, joten paluuseen pystyi orientoitumaan työnteon ohella.
Oli sinänsä omituista alkaa puhua taas suomea. Toisaalta se kävi aika kivuttomasti, koska puhun eri ihmisten kanssa eri kieliä. Työtoverit tosin valittivat, että oli omituista kuulla minun puhuvan poikaystäväni kanssa suomea.
Kirkon kesäoppaan homma kesti kaksi kuukautta, joten olen taas siirtynyt uusiin hommiin, harjoittelemaan näyttely- ja kokoelmapuolen hommia tamperelaiseen työväenmuseoon. On kohtuullisen rankkaa siirtyä yhdestä työstä (maasta) toiseen viikonlopun aikana, mutta toisaalta työt sopivat näin hyvin yhteen eikä rahantulo sinänsä katkea. Uusi työ pitää myös kiireisenä, ettei turhaan tule mietittyä asioita tai vaikka sitä gradua. Minusta tuntui jo viikko paluun jälkeen siltä, etten ole koskaan poissa ollutkaan. Myös kielitaito alkoi rapistua heti, kun kieltä lakkasi käyttämästä.
Olen onnellinen, että uskalsin lähteä, ja kokemus oli hieno, vaikkakin lyhyt. Tosin huomasin myös sen, kuinka paljon kaipasin ystäviäni, perhettäni, kotikaupunkia ja tuttuja harrastuksia. Sitä, että pystyi soittamaan jollekin, että mennään. Että pystyi itsekin lähtemään. Vaikka tykkään olla yksin ja olen aika omatoiminen ihminen, olin Uppsalassa välillä todella yksinäinen. Onneksi oli sentään se netti, mutta vielä parikymmentä vuotta sitten kokemus olisi voinut olla vähän toisenlainen.
Haluan hakea töitä ulkomailta sitten, kun saan paperit ulos. En ole varma, olenko silloinkaan innosta kirkuen lähdössä (osa ystävistäni halusi Suomesta pois heti ensimmäisen tilaisuuden tullen), mutta mikä jottei. Palatahan voi aina. Asuntoon voi ottaa vuokralaisen tai sitten sen voi myydä. Perhe ja kaveritkin reissaavat ja voivat tulla kylään. Etenkin, jos on pidemmän aikaa jossain, pystyy rakentamaan ihan erilaista arkea, aloittamaan harrastuksia ja saamaan ystäviä, kun koko ajan mielessä ei hakkaa se, että kohtahan täältä lähdetään.
Jätän blogin tänne inernetzin ihmemaahan tulevia reissaajia varten. Olen jo jonkin aikaa mietiskellyt puoliammatillisen blogin perustamista, jossa voisin ränttäillä museomaailmaa ja akatemiaa. Heitän linkin, jos sellaisen joskus pystyyn saan. Olen sen verran tykästynyt Bloggeriin alustana Livejournalin jälkeen, että kotinsa se löytää varmaan täältä.
Virallisen matkakertomuksen voi lukea yliopiston kv-toimiston sivuilta. Kysyä ja kommentoida saa edelleen, saan tiedon kommenteista Google-profiilin kautta, vaikka tätä blogia tuskin enää päivitän.
Ja rohkaisen jokaista lähtemään. Menkää, ennen kuin on liian myöhäistä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Erasmus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Erasmus. Näytä kaikki tekstit
perjantai 14. syyskuuta 2012
torstai 19. huhtikuuta 2012
Työn sankari?
Halusin pitkään lähteä ulkomaille töihin. Palatessani vaihdosta Suomeen keväällä 2009 mietin myös toista vaihtojaksoa, mutta tutkintoni täyttyikin opinnoista ihan jo Tampereen kurssitarjonnan myötä. Vaikka kesätöiden hakeminen onkin jokavuotinen voimanponnistus, päädyin vuotta myöhemmin siihen tilanteeseen, että sain jopa valita, missä kesäni vietän. Olin hakenut Nordjobbin kautta kulttuuri-tai matkailualan töitä, ja Ahvenanmaalta tärppäsi.
Jouduin kuitenkin kieltäytymään paikasta, sillä halusin mielummin jäädä Tampereelle. Parempi puoliskoni oli tuolloin helmikuusta toukokuuhun Roomassa erään tutkimusprojektin puitteissa, ja itse olisin joutunut lähtemään kesäkuusta elokuuhun. Kesä meni kärvistellessä vanhassa työpaikassani ja miettiessä, olinko sittenkin tehnyt oikean valinnan. Miehen projekti on kestänyt nyt kolme vuotta, ja kevätleskeys alkaa olla jo tuttua juttua. Niinpä nyt, vaikka hän palaa Tampereelle toukokuun lopussa, tulen minä vasta kesäkuun viimeinen, sillä Erasmus-harjoittelu on vähintään kolme kuukautta. Mutta kaipa sen nyt vielä kestää.
Koska kesätyö poissa kotoa oli poissuljettu vaihtoehto, aloin miettiä harjoittelua jonain muuna vuodenaikana. Erasmus-harjoittelu oli ajatuksena tuttu, sillä muutama kaveri oli sen suorittanut. Hakuaika kevään harjoitteluun oli syksyn puolella, mutta aloitin harjoittelupaikan haun jo aikaisemmin. Jos en saisi Erasmus-apurahaa, olisin vielä voinut hakea laitoksen harjoittelutukea. Tämä kevät oli itse asiassa viimeinen fiksu vaihtoehto lähteä: opintotukea on vielä muutama kuukausi jäljellä, poissa kotoa saa ehkä gradua tehtyä, mies on poissa Tampereelta, kohta pitää valmistua ja mennä oikeisiin töihin. "Oikea työ" on tässä tapauksessa sellainen, mistä saa rahaa niin, että sillä voi elää.
Harjoittelupaikan löytäminen olikin helpommin sanottu kuin tehty. Voisi kuvitella, että ilmainen, akateemisesti koulutettu ja kielitaitoinen työntekijä olisi kovaa valuuttaa, mutta sain aika paljon vastauksia, että ei ole mahdollista ottaa harjoittelijoita. Miten niin ei? Onko Ruotsissa tiukempi harjoittelijapolitiikka? Ymmärsivätkö ne, mitä yritin hakea ja etenkin sitä, että harjoittelusta ei makseta palkkaa? Tietävätkö ne tällaisesta mahdollisuudesta? Yhtä kaikki, aloin olla jo aika epätoivoinen, kun vastausta ei kuulu, vaikka lähetin hakemuksen käytännössä kaikkiin Ruotsin suurimpiin museoihin. Ehkä minua voi sitten syyttää nirsoksi, kun en melkein valmiina maisterina ja museoalan kokemuksella halunnut siivoojaksi tai yövartijaksi, vaikka varmaan siinäkin olisi kieltä oppinut.
Yritin hakea harjoittelupaikkaa ulkomailta jo syksyllä 2010 museologian opintoja varten mutta vielä huonommalla menestyksellä (päädyin Turkuun). Silloin huomasin kantapään kautta, että yliopiston sähköpostia ei kannata käyttää ulkomaille viestiteltäessä (!) (kansainvälisyys, joo...). Yliopiston palvelin on ilmeisesti sen verran saastunut, että uta.fi-postit luokitellaan usein roskapostiin. En saanut yhtään vastausta ajoissa, myöhemmin keväällä sain muutaman "oho olit joutunut roskapostiin, ei meillä enää ole harjoittelupaikkoja"-tyylisen viestin. Tällä kertaa olin fiksumpi ja loin itselleni gmail-postin.
Vastauksia alkoikin tulla, mutta kuten aiemmin mainitsin, suurin osa kieltäviä. Vastaamattomiin soitin jopa perään. Lopulta, kun aloin jo melkein luopua toivosta lähteä tämän kevään aikana, tuli Gustavianumista tieto, että heillä olisikin mahdollisesti paikka huhti-toukokuussa. Kysyin, olisiko mahdollista olla vielä kesäkuu, ja se sopi heille. Kuten eräs fiksu työkaverini sanoi, ei se haittaa, että moni museo vastaa kieltävästi, kun yksikin paikka riittää.
Jos aikoo hakea töitä ulkomailta, löytyy siihen tarvittavia lomakepohjia Europassin sivuilta. Tuolta saa esim. CV-pohjan melkein kaikilla eurooppalaisilla kielillä. Lomakkeen yhteensopivuus(-sopimattomuus) Wordin eri versioiden kanssa on saanut minut itkemään useita kertoja, joten tuota voi käyttää myös mallina siihen, miten cv-termejä, kuten työkokemus, kielitaito yms. käännetään.
Harjoittelupaikat.netistä tai kansainvälisistä työnhakusivuista ei juuri ole apua, ellei satu työskentelemään kaupallisella alalla. Koska hakukohteeni oli aika rajattu, päädyin etsimään matkailusivustojen avulla isompia museoita ja lähetin suoraan johtajalle tai osastonjohtajalle mailia, ellei sivuilla ollut tarkempia ohjeita työnhakuun. Ehkä tällainen suorasukaisuus tuntui joistakin liian tungettelevalta? Mutta mitä muitakaan mahdollisuuksia sitä on?
Työ ei tekevältä lopu, ja onneksi opintotuen loppuessa ainakin tämän vuoden suunnitelmat ovat selvät. Palaan Tampereelle heinäkuun alussa, jolloin aloitan seurakunnalla kirkonesittelijänä. Sitä jopia kestää kaksi kuukautta, jonka jälkeen olen joulukuuhun Työväenmuseo Werstaalla, jossa olen ollut oppaana jo useamman vuoden. Opashommat alkavat kuitenkin pikkuhiljaa tympiä (yleisesti ottaen, ei mihinkään museoon liittyen), joten tämä harjoittelu on erikseen sovittu koskemaan kokoelmatyötä ja sitä, mitä näyttelyiden takana tapahtuu.
Pelottavaa mutta silti jännittävää, että ehkä jo tänä vuonna statukseni muuttuu opiskelijasta aikuiseksi.
Jouduin kuitenkin kieltäytymään paikasta, sillä halusin mielummin jäädä Tampereelle. Parempi puoliskoni oli tuolloin helmikuusta toukokuuhun Roomassa erään tutkimusprojektin puitteissa, ja itse olisin joutunut lähtemään kesäkuusta elokuuhun. Kesä meni kärvistellessä vanhassa työpaikassani ja miettiessä, olinko sittenkin tehnyt oikean valinnan. Miehen projekti on kestänyt nyt kolme vuotta, ja kevätleskeys alkaa olla jo tuttua juttua. Niinpä nyt, vaikka hän palaa Tampereelle toukokuun lopussa, tulen minä vasta kesäkuun viimeinen, sillä Erasmus-harjoittelu on vähintään kolme kuukautta. Mutta kaipa sen nyt vielä kestää.
Koska kesätyö poissa kotoa oli poissuljettu vaihtoehto, aloin miettiä harjoittelua jonain muuna vuodenaikana. Erasmus-harjoittelu oli ajatuksena tuttu, sillä muutama kaveri oli sen suorittanut. Hakuaika kevään harjoitteluun oli syksyn puolella, mutta aloitin harjoittelupaikan haun jo aikaisemmin. Jos en saisi Erasmus-apurahaa, olisin vielä voinut hakea laitoksen harjoittelutukea. Tämä kevät oli itse asiassa viimeinen fiksu vaihtoehto lähteä: opintotukea on vielä muutama kuukausi jäljellä, poissa kotoa saa ehkä gradua tehtyä, mies on poissa Tampereelta, kohta pitää valmistua ja mennä oikeisiin töihin. "Oikea työ" on tässä tapauksessa sellainen, mistä saa rahaa niin, että sillä voi elää.
Harjoittelupaikan löytäminen olikin helpommin sanottu kuin tehty. Voisi kuvitella, että ilmainen, akateemisesti koulutettu ja kielitaitoinen työntekijä olisi kovaa valuuttaa, mutta sain aika paljon vastauksia, että ei ole mahdollista ottaa harjoittelijoita. Miten niin ei? Onko Ruotsissa tiukempi harjoittelijapolitiikka? Ymmärsivätkö ne, mitä yritin hakea ja etenkin sitä, että harjoittelusta ei makseta palkkaa? Tietävätkö ne tällaisesta mahdollisuudesta? Yhtä kaikki, aloin olla jo aika epätoivoinen, kun vastausta ei kuulu, vaikka lähetin hakemuksen käytännössä kaikkiin Ruotsin suurimpiin museoihin. Ehkä minua voi sitten syyttää nirsoksi, kun en melkein valmiina maisterina ja museoalan kokemuksella halunnut siivoojaksi tai yövartijaksi, vaikka varmaan siinäkin olisi kieltä oppinut.
Yritin hakea harjoittelupaikkaa ulkomailta jo syksyllä 2010 museologian opintoja varten mutta vielä huonommalla menestyksellä (päädyin Turkuun). Silloin huomasin kantapään kautta, että yliopiston sähköpostia ei kannata käyttää ulkomaille viestiteltäessä (!) (kansainvälisyys, joo...). Yliopiston palvelin on ilmeisesti sen verran saastunut, että uta.fi-postit luokitellaan usein roskapostiin. En saanut yhtään vastausta ajoissa, myöhemmin keväällä sain muutaman "oho olit joutunut roskapostiin, ei meillä enää ole harjoittelupaikkoja"-tyylisen viestin. Tällä kertaa olin fiksumpi ja loin itselleni gmail-postin.
Vastauksia alkoikin tulla, mutta kuten aiemmin mainitsin, suurin osa kieltäviä. Vastaamattomiin soitin jopa perään. Lopulta, kun aloin jo melkein luopua toivosta lähteä tämän kevään aikana, tuli Gustavianumista tieto, että heillä olisikin mahdollisesti paikka huhti-toukokuussa. Kysyin, olisiko mahdollista olla vielä kesäkuu, ja se sopi heille. Kuten eräs fiksu työkaverini sanoi, ei se haittaa, että moni museo vastaa kieltävästi, kun yksikin paikka riittää.
Jos aikoo hakea töitä ulkomailta, löytyy siihen tarvittavia lomakepohjia Europassin sivuilta. Tuolta saa esim. CV-pohjan melkein kaikilla eurooppalaisilla kielillä. Lomakkeen yhteensopivuus(-sopimattomuus) Wordin eri versioiden kanssa on saanut minut itkemään useita kertoja, joten tuota voi käyttää myös mallina siihen, miten cv-termejä, kuten työkokemus, kielitaito yms. käännetään.
Harjoittelupaikat.netistä tai kansainvälisistä työnhakusivuista ei juuri ole apua, ellei satu työskentelemään kaupallisella alalla. Koska hakukohteeni oli aika rajattu, päädyin etsimään matkailusivustojen avulla isompia museoita ja lähetin suoraan johtajalle tai osastonjohtajalle mailia, ellei sivuilla ollut tarkempia ohjeita työnhakuun. Ehkä tällainen suorasukaisuus tuntui joistakin liian tungettelevalta? Mutta mitä muitakaan mahdollisuuksia sitä on?
Työ ei tekevältä lopu, ja onneksi opintotuen loppuessa ainakin tämän vuoden suunnitelmat ovat selvät. Palaan Tampereelle heinäkuun alussa, jolloin aloitan seurakunnalla kirkonesittelijänä. Sitä jopia kestää kaksi kuukautta, jonka jälkeen olen joulukuuhun Työväenmuseo Werstaalla, jossa olen ollut oppaana jo useamman vuoden. Opashommat alkavat kuitenkin pikkuhiljaa tympiä (yleisesti ottaen, ei mihinkään museoon liittyen), joten tämä harjoittelu on erikseen sovittu koskemaan kokoelmatyötä ja sitä, mitä näyttelyiden takana tapahtuu.
Pelottavaa mutta silti jännittävää, että ehkä jo tänä vuonna statukseni muuttuu opiskelijasta aikuiseksi.
torstai 12. huhtikuuta 2012
Vaihto, harjoittelu ja mitä näitä nyt on
(Oho, tästä tulikin pitkä, mutta tulkoon.)
Suosittelen ehdottomasti ja koko sydämestäni kaikille ihmisille ulkomailla asumista. Olen siinä mielessä idealisti ja humanisti, että matkailukin saattaa avartaa, mutta toisessa maassa asuminen on jo eri juttu. Toiseen kulttuuriin pääsee paremmin sisälle ja kielitaito kehittyy kun viettää toisessa maassa vähän enemmän aikaa kuin viikon tai kaksi. Harmittaa, kun lopulta en lukenut lukiossa tai yliopistossa enemmän kieliä. Lukiossa luin vähän saksaa, mutta se jäi, kuuden yliopistovuoden aikana sain aikaiseksi ruotsin ja latinan perusopinnot sekä kolme ranskankurssia. Näiden lisäksi olisi voinut lukea enemmän saksaa, kun sitä Suomen keskiajan kanssa touhutessa tarvitsee enemmän kuin oletin, ranskaakin voisi jatkaa, italialle olisi tarvetta vaikka sen opetus Tampereen yliopistossa lopetettiinkin, samoin kuin arabian, venäjäkin olisi voinut olla hyödyllistä... Toisaalta, kai sitä on joskus pakko valmistuakin, vaikka ilmaisten kielikurssien tarjonta kuinka houkuttaisi.
Kuten mainittu, olen itse ollut sekä Erasmus-opiskelija että -harjoittelija. Erasmus-vaihdon suosio kasvaa tasaisesti, mutta edelleenkin suuri osa paikoista jää täyttämättä. Kummallista kyllä, Suomeen tulee enemmän vaihto-opiskelijoita kuin täältä lähtee vaihtoon. Erasmus-vaihtoa saattaa kuitenkin rasittaa sen huono maine: joissain paikoissa (esim. Tampereella) Erasmus-vaihtareita pidetään lähinnä ryyppäävinä ja rellestävinä ongelmatapauksina, joita osa varmasti onkin. Se ei mielestäni kuitenkaan syö sitä arvoa, mikä suhteellisen helpolla, vakiintuneella ja Euroopan laajuisesti kattavalla vaihto-ohjelmalla on.
Erasmus kattaa siis vain EU-maat, joten sen kautta ei kaikkialle pääse. Pohjoismaiden välillä toimii Nordplus-ohjelma, joka on käsittääkseni myös tuttu ja vakiintunut. Muille mantereille on olemassa muita vaihto-ohjelmia, jotka ehkä parhaiten selviävät oman korkeakoulun kv-sivuilta tai -yhteyshenkilöiltä. Lisäksi on olemassa yliopistojen kahdenvälisiä vaihto-ohjelmia, jotka luultavasti selviävät samasta paikasta. Vaihtoon voi yleensä lähteä läsnäoleva perustutkinto-opiskelija, kunhan opinnot voi sisällyttää suoritettavaan tutkintoon. Tässä kohtaa pää-ja sivuaineissa on eroja: esimerkiksi historian puolella opinnot saa yleensä sisällytettyä temaattisiin opintoihin, mutta oman pää- tai sivuaineen kv-vastaavalta kannattaa aina kysyä. (Itse en tosin kysynyt vaihto-opiskeluni kurssien hyväksiluvusta mitään, ja hyvin se silti meni.) Kannattaa myös selvittää, mitä kohdeyliopistossa saa opiskella, osa antaa vaihtarin lukea vain ja ainoastaan niitä opintoja, joiden opiskelijaksi hänet on otettu. Myös sivuaineiden kautta voi löytyä mielenkiintoisia vaihtopaikkoja, mutta yleensä pääaineopiskelijat menevät haussa sivuaineilijoiden edelle.
Vaihto-opiskelu on siinä mielessä kätevä tapa, että yleensä opintoihin saa suomalaista opintotukea ja vaihto-ohjelman tai yliopiston apurahaa. Vastaanottavalla yliopistolla on luultavasti kokemusta vaihto-opiskelijoista (onko tämä sitten hyvä vai huono) ja usein vaihto-opiskelijoilla on mahdollisuus majoittua yliopiston asuntolaan tai saada opiskelija-asuntosäätiön kautta asunto. Tekemistäkin on ja kursseilta sekä tutoroinnin kautta voi saada vaihtarikavereita tai tutustua jopa paikallisiin. Jos joutuu pulaan, voi apua kysyä joko kohdeyliopistosta tai Suomesta.
Harjoitteluohjelmia on myös erilaisia, mutta ainakin Erasmus-harjoittelun tulee sisältyä tutkintoon. Se taas riippuu pää- ja sivuaineista. Esimerkiksi kielten pää- tai sivuaineopintoihin sisältyy usein kieliharjoittelu, jonka voi suorittaa opiskeltavaa kieltä puhuvassa maassa vaihdolla, harjoittelulla tai kielikurssilla. Jos omaan pää- tai sivuaineeseen ei sisälly harjoittelua, voi tilanne olla kinkkisempi. Eräs kaverini joutui tuskailemaan sitä, kun harjoittelupaikka ja Erasmus-sopimus olivat jo hoidettuina, mutta laitos ei suostunut hyväksilukemaan harjoittelua tutkintoon. Kumma kyllä, yliopisto yrittää olla kansainvälinen.
Erasmus-harjoittelu on siitä hyvä, että koska siitä tulee saada opintopisteitä ja sen tulee sisältyä tutkintoon, saa harjoitteluajalta apurahan lisäksi opintotukea. Erasmuksen lisäksi harjoitteluun voi lähteä esimerkiksi CIMO:n kautta, mutta vähäisistä paikoista on jo kovempi kilpailu. Toisaalta CIMOn harjoittelupaikoissa hakee suoraan työpaikkaa, ja vastaanottavat laitokset, useimmiten suurlähetystöt ja kulttuurikeskukset, ovat tottuneita ottamaan harjoittelijoita vastaan ja monelle tarjotaan esim. asunto. Erasmus-harjoittelussa haetaan ensin apuraha yliopistolta, mikä on kohtuullisen helppo prosessi, ja sitten itsenäisesti harjoittelupaikka, mikä taas ei. Tampereen yliopiston harjoittelupaikkailmoitusten joukossa on myös kansainvälisiä paikkoja, muttei kovin paljon, etenkin jos tietää tarkasti, minne haluaa.
Jos koko maailma on kerran avoinna, miksi lähteä Ruotsiin? Mielestäni vieraassa kulttuurissa ja kielessä eläminen on arvokasta riippumatta siitä, mikä kielellinen tai fyysinen etäisyys on. Omaa päätöstäni puolsivat se, että tarvitsen kieltä opinnoissani ja toivottavasti tulevalla urallani. Suomen työmarkkinoilla sujuva ruotsi on myös kilpailuetu. Suurin syy oli siis kielitaidon ylläpitäminen ja kehittäminen, mutta vaihtopaikkaa pohtiessani myös Uppsalan historia oli merkittävä tekijä. Onhan se nyt kohtuullisen siistiä opiskella pohjoismaiden vanhimmassa yliopistossa, jota ovat käyneet mm. Carl von Linné ja prinsessa Victoria (samaan aikaan kuin olin vaihdossa!). Harjoittelupaikkaa etsin muualtakin päin Ruotsia, ja olisin ehkä mielummin tutustunut johonkin muuhun kaupunkiin, mutta olen kyllä hyvin tyytyväinen täälläkin.
Disclaimerina voisin todeta, että tietenkään kaikilla ei ole mahdollisuutta, halua, aikaa tai rahaa lähteä ulkomaille. En minä ketään sinne pakotakaan. Haluan rohkaista miettimään, voisinko juuri minä lähteä. Ja tuleeko myöhemmin katuneeksi sitä, ettei koskaan lähtenyt?
Suosittelen ehdottomasti ja koko sydämestäni kaikille ihmisille ulkomailla asumista. Olen siinä mielessä idealisti ja humanisti, että matkailukin saattaa avartaa, mutta toisessa maassa asuminen on jo eri juttu. Toiseen kulttuuriin pääsee paremmin sisälle ja kielitaito kehittyy kun viettää toisessa maassa vähän enemmän aikaa kuin viikon tai kaksi. Harmittaa, kun lopulta en lukenut lukiossa tai yliopistossa enemmän kieliä. Lukiossa luin vähän saksaa, mutta se jäi, kuuden yliopistovuoden aikana sain aikaiseksi ruotsin ja latinan perusopinnot sekä kolme ranskankurssia. Näiden lisäksi olisi voinut lukea enemmän saksaa, kun sitä Suomen keskiajan kanssa touhutessa tarvitsee enemmän kuin oletin, ranskaakin voisi jatkaa, italialle olisi tarvetta vaikka sen opetus Tampereen yliopistossa lopetettiinkin, samoin kuin arabian, venäjäkin olisi voinut olla hyödyllistä... Toisaalta, kai sitä on joskus pakko valmistuakin, vaikka ilmaisten kielikurssien tarjonta kuinka houkuttaisi.
Kuten mainittu, olen itse ollut sekä Erasmus-opiskelija että -harjoittelija. Erasmus-vaihdon suosio kasvaa tasaisesti, mutta edelleenkin suuri osa paikoista jää täyttämättä. Kummallista kyllä, Suomeen tulee enemmän vaihto-opiskelijoita kuin täältä lähtee vaihtoon. Erasmus-vaihtoa saattaa kuitenkin rasittaa sen huono maine: joissain paikoissa (esim. Tampereella) Erasmus-vaihtareita pidetään lähinnä ryyppäävinä ja rellestävinä ongelmatapauksina, joita osa varmasti onkin. Se ei mielestäni kuitenkaan syö sitä arvoa, mikä suhteellisen helpolla, vakiintuneella ja Euroopan laajuisesti kattavalla vaihto-ohjelmalla on.
Erasmus kattaa siis vain EU-maat, joten sen kautta ei kaikkialle pääse. Pohjoismaiden välillä toimii Nordplus-ohjelma, joka on käsittääkseni myös tuttu ja vakiintunut. Muille mantereille on olemassa muita vaihto-ohjelmia, jotka ehkä parhaiten selviävät oman korkeakoulun kv-sivuilta tai -yhteyshenkilöiltä. Lisäksi on olemassa yliopistojen kahdenvälisiä vaihto-ohjelmia, jotka luultavasti selviävät samasta paikasta. Vaihtoon voi yleensä lähteä läsnäoleva perustutkinto-opiskelija, kunhan opinnot voi sisällyttää suoritettavaan tutkintoon. Tässä kohtaa pää-ja sivuaineissa on eroja: esimerkiksi historian puolella opinnot saa yleensä sisällytettyä temaattisiin opintoihin, mutta oman pää- tai sivuaineen kv-vastaavalta kannattaa aina kysyä. (Itse en tosin kysynyt vaihto-opiskeluni kurssien hyväksiluvusta mitään, ja hyvin se silti meni.) Kannattaa myös selvittää, mitä kohdeyliopistossa saa opiskella, osa antaa vaihtarin lukea vain ja ainoastaan niitä opintoja, joiden opiskelijaksi hänet on otettu. Myös sivuaineiden kautta voi löytyä mielenkiintoisia vaihtopaikkoja, mutta yleensä pääaineopiskelijat menevät haussa sivuaineilijoiden edelle.
Vaihto-opiskelu on siinä mielessä kätevä tapa, että yleensä opintoihin saa suomalaista opintotukea ja vaihto-ohjelman tai yliopiston apurahaa. Vastaanottavalla yliopistolla on luultavasti kokemusta vaihto-opiskelijoista (onko tämä sitten hyvä vai huono) ja usein vaihto-opiskelijoilla on mahdollisuus majoittua yliopiston asuntolaan tai saada opiskelija-asuntosäätiön kautta asunto. Tekemistäkin on ja kursseilta sekä tutoroinnin kautta voi saada vaihtarikavereita tai tutustua jopa paikallisiin. Jos joutuu pulaan, voi apua kysyä joko kohdeyliopistosta tai Suomesta.
Harjoitteluohjelmia on myös erilaisia, mutta ainakin Erasmus-harjoittelun tulee sisältyä tutkintoon. Se taas riippuu pää- ja sivuaineista. Esimerkiksi kielten pää- tai sivuaineopintoihin sisältyy usein kieliharjoittelu, jonka voi suorittaa opiskeltavaa kieltä puhuvassa maassa vaihdolla, harjoittelulla tai kielikurssilla. Jos omaan pää- tai sivuaineeseen ei sisälly harjoittelua, voi tilanne olla kinkkisempi. Eräs kaverini joutui tuskailemaan sitä, kun harjoittelupaikka ja Erasmus-sopimus olivat jo hoidettuina, mutta laitos ei suostunut hyväksilukemaan harjoittelua tutkintoon. Kumma kyllä, yliopisto yrittää olla kansainvälinen.
Erasmus-harjoittelu on siitä hyvä, että koska siitä tulee saada opintopisteitä ja sen tulee sisältyä tutkintoon, saa harjoitteluajalta apurahan lisäksi opintotukea. Erasmuksen lisäksi harjoitteluun voi lähteä esimerkiksi CIMO:n kautta, mutta vähäisistä paikoista on jo kovempi kilpailu. Toisaalta CIMOn harjoittelupaikoissa hakee suoraan työpaikkaa, ja vastaanottavat laitokset, useimmiten suurlähetystöt ja kulttuurikeskukset, ovat tottuneita ottamaan harjoittelijoita vastaan ja monelle tarjotaan esim. asunto. Erasmus-harjoittelussa haetaan ensin apuraha yliopistolta, mikä on kohtuullisen helppo prosessi, ja sitten itsenäisesti harjoittelupaikka, mikä taas ei. Tampereen yliopiston harjoittelupaikkailmoitusten joukossa on myös kansainvälisiä paikkoja, muttei kovin paljon, etenkin jos tietää tarkasti, minne haluaa.
Jos koko maailma on kerran avoinna, miksi lähteä Ruotsiin? Mielestäni vieraassa kulttuurissa ja kielessä eläminen on arvokasta riippumatta siitä, mikä kielellinen tai fyysinen etäisyys on. Omaa päätöstäni puolsivat se, että tarvitsen kieltä opinnoissani ja toivottavasti tulevalla urallani. Suomen työmarkkinoilla sujuva ruotsi on myös kilpailuetu. Suurin syy oli siis kielitaidon ylläpitäminen ja kehittäminen, mutta vaihtopaikkaa pohtiessani myös Uppsalan historia oli merkittävä tekijä. Onhan se nyt kohtuullisen siistiä opiskella pohjoismaiden vanhimmassa yliopistossa, jota ovat käyneet mm. Carl von Linné ja prinsessa Victoria (samaan aikaan kuin olin vaihdossa!). Harjoittelupaikkaa etsin muualtakin päin Ruotsia, ja olisin ehkä mielummin tutustunut johonkin muuhun kaupunkiin, mutta olen kyllä hyvin tyytyväinen täälläkin.
Disclaimerina voisin todeta, että tietenkään kaikilla ei ole mahdollisuutta, halua, aikaa tai rahaa lähteä ulkomaille. En minä ketään sinne pakotakaan. Haluan rohkaista miettimään, voisinko juuri minä lähteä. Ja tuleeko myöhemmin katuneeksi sitä, ettei koskaan lähtenyt?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)