Sinne, tänne ja takaisin

Viime päivityksen jälkeen on tullut reissattua melkein enemmän kuin oltua paikallaan. Työt alkavat sujua jo rutiinilla, ja jossain määrin alkuinnostus on karissut ja elämä muuttunut arjeksi. Tosin tämän arjen katkaisi onnistuneesti reissuputki, ja nyt ollaankin jo melkein toukokuun puolivälissä ja melkein harjoitteluni puolivälissä myös. Kisaväsymyksestä ehkä tarkemmin myöhemmin, sillä nyt tulee matkakertomusta.

Vietin vappua poikaystäväni luona Roomassa. Erossaolo on ehdottomasti reissailun pahimpia puolia, ja vaikka olemme neljä- ja puolivuotisen seurustelumme aikana asuneet yhteensä noin puolitoista vuotta eri maissa, ei siihen kuitenkaan totu. Tänä keväänä on ollut jotenkin erityisen vaikeaa (vai onko aika kullannut muistot?), vaikka olemme nähneet jopa kerran kuussa (!).

Vappu Roomassa, siis. Sulhaseni on mukana Suomen Rooman instituutin (tuttavallisemmin Villa Lante) tutkimusryhmässä, mistä suurin osa tästä erossaolosta johtuukin. Hän on viettänyt nyt kolme kevättä Roomassa, ja joka kerta olen saanut kuulla juttua instituutin vappuperinteistä, joihin kuuluvat myös suuret juhlat. Ja tietysti juuri tänä vuonna, kun minä saan aikaiseksi tulla paikalle, ei juhlia järjestetä, koska koko porukka oli juuri ennen vappua matkalla. Harmitti kieltämättä kuin pientä eläintä. Joitain perinteitä sentään pidettiin yllä: vappupäivänä lakitettiin Herman Liikanen, suomalainen vapaustaistelija.

Tradizionale finlandese keräsi paikalle paljon katsojia.

Ensin patsas pestiin...

Sitten kuivattiin...

Ja lopuksi lakitettiin.

Sitten juotiin skumppaa.

Ja syötiin ruhtinaallinen brunssi sisätiloissa, koska alkoi sataa.

Olin tällä kertaa reissussa vain pari päivää, sillä vaikka vappu osuikin optimaalisesti tänä vuonna ja minulla oli peräti neljä päivää vapaata, oli tutkimusryhmä reissussa sunnuntaihin asti eikä minun oikein kannattanut mennä yksin Roomaan pööpöilemään ennen sitä. Vapunpäivän iltana lensinkin jo takaisin Arlandalle, joka on itse asiassa lähempänä Uppsalaa kuin Tukholmaa. Tykkään ihan sikana ilta- ja aamulennoista siksi, että perillä voi olla vielä kokonaisen päivän, mutta myös siksi, että maisemat ovat yleensä tavallistakin upeammat. Niin myös nyt, mutta kamerassa se ei tietenkään näytä yhtä vakuuttavalta.

Olin vapun jälkeisen keskiviikon, torstain ja perjantain töissä, ja perjantai-iltana lähdin laivalla kohti Suomea. Olin jo alkuvuodesta ilmoittautunut erääseen historialliseen näytelmäroolipeliiin, enkä aikonut antaa ulkomaankomennuksen haitata osallistumistani, etenkin kun peli oli Turussa. Edestakaiselle laivamatkalle naispaikalla kertyi hintaa noin 100 e, mutta voin todeta, että peli oli sen arvoinen. Eikä yleensä paljon pienemmällä budjetilla selviä Suomessakaan reissatessa ilman opiskelija-alennuksia. Risteilyn saa varattua vain hytille, jossa on vähintään kaksi ihmistä. Se olisi kuitenkin ollut huomattavasti halvempi vaihtoehto, toisaalta myös perjantailähtö tuo hintaan oman lisänsä.

Mielenkiintoista olikin risteilytunnelma matkustamisen kannalta. Perjantaina en viitsinyt kykkiä koko iltaa hytissä, etenkin kun siellä oli vieraita ihmisiä, vaan kävin syömässä ja yhdellä drinkillä laivan diskossa. Hehe. Olisin voinut jatkaa iltaa pidemmällekin, sillä laivalla seuraa tarjotaan sillekin joka ei sitä etsi, mutta menin silti aikaisin nukkumaan. Paluumatkalla sunnuntaina olin niin naatti, että nukuin ensin terminaalissa rinkkaani syleillen ja siirryin suoraan hyttiin jatkamaan uniani. Maanantaina kipitin laivasta suoraan junaan, ja koska ehdin aikaisempaan mahdolliseen, ehdin myös käydä heittämässä matkatavarat kotiin ennen kuin menin yhdeksäksi töihin. Työpäivän alkana koko matkan seuralaisenani ollut flunssa alkoi pahentua, ja olen nyt viettänyt kaksi päivää kotona röhnöttäen. Jos huomenna jaksaisi sinne töihin.

Itse pelistä voin kertoa tarkemmin yksityisesti. Tiesin kuitenkin, että se tulee olemaan rankka, lauantaipäivästä sunnuntaiaamuun, niin en ottanut etukäteen yhteyttä turkulaisiin tuttaviini. En olisi kuitenkaan ehtinyt tai jaksanut nähdä ketään.

En ole juurikaan jaksanut leikkiä turistia Uppsalassa. Kuvasin kaupunkia jo vaihtopuolivuonnani, eikä tämä ole tästä juuri muuttunut. Halukkaat voivat tutustua näihin vanhempiin kuviin täällä. Ehkä joku päivä, jos on oikein aurinkoista, voin vähän yrittää ottaa kuviakin.

Alun tunnelmia

Eka viikko takana ja kohta toinen!

En kyllä tiedä, voiko näitä laskea kokonaisiksi viikoiksi, kun molemmissa on vain neljä työpäivää. Viime viikolla oli lisäksi moni lomalla, ja sama tuntuu jatkuvan tällä viikollakin. Tällä viikolla onneksi paikalla on esim. harjoitteluni ohjaaja, jonka kanssa olen tutustunut museon ajanvarausjärjestelmään ja siihen, miten käytännön toiminnan pyörittäminen hoituu. Alunperin hain jotain muuta, kuin museon aukipitohommaa, mitä olen tehnyt jo useamman vuoden, mutta menee se näinkin. Olen tutustunut myös museon muuhun henkilökuntaan sekä museokoira Måsseen, joka on ihana.

Ensimmäinen viikko meni lähinnä ihmetellessä ja tutustuessa. Paljon vieraita ihmisiä, vieras kieliympäristö, uudet tilat ja samalla pelko siitä, tuleeko tästä mitään. Viestittely museon kanssa oli ollut vähän hidasta ja lyhytsanaista, mutta onneksi paikan päällä tuli todella tervetullut olo. Museon johtaja oli jopa edellisellä viikolla pelästynyt, olisiko hänen pitänyt auttaa minua asunnon hankkimisessa, kaupunkiin tutustuttamisessa ja kenties tulla minua asemalle vastaan. Onneksi olen omatoiminen ja ollut aiemminkin täällä, ja olisin kenties kysynyt apua, jos olisin sitä tarvinnut.

Eniten ihmetystä aiheutti museon kokoelmavarasto, jossa kävin museonjohtajan kanssa tiistaina. Pääsin hipelöimään mm. nubialaista ja egyptiläistä keramiikkaa sekä ruotsalaisia viikinkiaikaisia hautalöytöjä. En tiedä, kuinka moni lukijoista jakaa innostukseni, mutta oli uskomattoman siistiä päästä näkemään esineitä, joita yleensä ihailee vain vitriinin lasin takaa tai kirjan kuvissa. Arkeologiassa minua viehättää ehkä eniten ajatus siitä, että pitää kädessään samaa esinettä, minkä joku ihminen on tehnyt silloin vuonna keppi ja kivi. Muinainen egyptiläinen on savesta tehnyt tämän kipon, tämä kankaanpala on luultavasti pystypuilla kudottu, tämänkin miekan on joku takonut! Mieletöntä!

Tampereen yliopistossa ei voi lukea arkeologiaa vaikka kuinka haluaisi, mutta jossain vaiheessa joutuu varmaan lukemaan ainakin perusopinnot. Ei tosin tämän tutkinnon puitteissa, mutta toivottavasti joskus ja jossain tilanteessa. Vaikka historiantutkimus ehkä sopii minulle paremmin, on arkeologiassa silti oma hohtonsa ja suurin idolini, Indiana Jones.

Museolla on myös edustava osteologinen kokoelma, mikä kuulostaa kovin neutraalilta ja tieteelliseltä, mutta käytännössä tarkoittaa sitä, että yhdessä huoneessa roikkuu luurankoja katosta. Oikeita luurankoja, muinoin eläneitä ihmisiä. Hajanaisemmat ja vanhemmat luulöydöt on aseteltu laatikoihin ja kaappeihin, muttei tuolla kyllä tee mieli olla yksin pimeässä.

Asuminen ja elo vuokraisännän kanssa sujuu hyvin, olen itse päivät poissa ja hän usein töissä iltaisin. Pidän omat sotkuni kurissa eli lähinnä omassa huoneessani ja yritän olla puuttumatta siihen, miten aikuinen ihminen oman elämänsä järjestää. Tämä on kuitenkin hänen kotinsa, vaikka kuinka sotkuinen ja epäjärjestyksessä, ja minä vain hyyryläinen.

Pääsiäisenä kävin Roomassa paremman puoliskoni luona ja sain viime vuoden synnit anteeksi.