Tukholman Kulturnatt

Päätin lauantai-illan kunniaksi lähteä pyörähtämään Tukholmaan, sillä siellä oli paikallinen Taiteiden yö. Uppsalan kulttuuritoimi järjesti ilmaisen kyydityksen sinne ja takaisin, tosin menokyydin paikat olivat viikko sitten jo loppu ja onnistuin nappaamaan itselleni vain paluukyydin. Ehkä näin oli kuitenkin parempi, menin vähän aikaisemmalla junalla Stokikseen, hengailin vähän ja suunnitelman mukaan olisin ollut Medeltidsmuseetin ovella heti kun ohjelma alkaa. Toisin kävi mutta mitäs siitä. Koska tapahtuma kesti vain kuusi tuntia ja ohjelmaa oli vaikka huru mykky, olin laatinut itselleni etukäteissuunnitelman. Ensin keskiaikamuseoon, sitten historialliseen museoon ja lopuksi katolisen seurakunnan kompletoriumiin harjoittelemaan erästä live-roolipeliä varten.

Junani oli Tukholmassa jo ennen viittä, ja ohjelma alkoi vasta kuudelta, joten päätin pyörähtää vanhassa kaupungissa, etenkin kun keskiaikamuseo oli siinä lähellä. Kävin Suurtorin Kaffekoppenissa syömässä 'palan' suklaakakkua, koska eräs toverini kerran opetti, että niin pitää tehdä aina, kun käy Tukholmassa.

Nobelmuseo Vanhan kaupungin suurtorilla

Vasemmalla Kaffekoppen, oikealla Tekoppen

Pieni pala! sanoisi pikkuveli.

Koska minulla ei ollut karttaa, jouduin vanhan partiolaisen kokemuksella suunnistamaan pelkän suuntavaistoni ja Google mapsin muistikuvan perusteella. Vanha kaupunki on yllättävän pieni, mutta vähän kuuden jälkeen olinkin sitten Medeltidsmuseetilla, juuri sopivasti. Puoli seitsemän näytettiin lyhyt ja lähes mitäänsanomaton filmi Maunu Ladonlukon haudan avaamisesta (enemmän tietoa olisi varmasti saanut, jos olisi osallistunut myöhemmin illasta järjestetylle luennolle) ja seitsemältä osallistuin draamaopastukselle.

No siis draamaopastukset, joo. Olen itse vetänyt draamaopastuksia kolmessa eri museossa, ja Hämeen linnassa päässyt jopa suunnittelemaan niitä itse. Tavoitteena on yleensä luoda kävijälle mahdollisuus kurkistaa menneiden ihmisten elämään ja oppia hauskasti ilman tavallisten opastusten kuivaa luennointia. Molemmissa tavoissa on mielestäni puolensa, kuten myös siinä, että tutustuu näyttelyyn ilman opastusta. Keskiaikamuseon opastuksessa oli kaikki, mitä siellä odotetaan olevankin: narri, aatelisnainen, munkki, kauppiaanleski ja muutama käsityöläinen. Kerrottiin hauskoja anekdootteja keskiajan kaupunginlaista ja siitä, miten likaista ja haisevaa oli ja ruttokin vaivasi. Rikolliset saivat ankaria rangaistuksia ja kirkko oli kaikkialla läsnä.

No oli siellä joku muukin.

Meinasin revetä siinä kohtaa, kun aatelisnainen paljastui rouva Ingeborgiksi. Tuo valtionhoitaja Sten Sturen vaimo, joka vanhoilla päivillään päätti vetäytyä Hämeen linnan rauhaan, on seikkaillut myös Hämeen linnan kierroksilla. Melkein jo meinasin mennä kierroksen jälkeen heittämään rouvalle läbäleissonia siitä, miten hän muutaman vuoden kuluttua jättää Tukholman ja viihdyttää turisteja Suomen toiseksi vanhimmassa linnassa, mutten tiedä, olisiko vitsini mennyt perille. En siis kertonut sitä.

Keskiaikamuseon rouva Ingeborg.

Kierroksen ja pienen omakohtaisen näyttelyyntutustumisen jälkeen kävin syömässä keskiaikapöperöä museon pedatilassa. Makkarat olivat ihanan mausteisia ja kerrankin hapankaalia oli riittävästi. Sinappia olisi tosin voinut olla enemmän. Ruokailuhetkeä viihdytti luutunsoittaja ja tenori, joiden repertuaariin kuului mm. Scarborough Fair.

 Ennen lähtöä tsekkasin vielä lapsille suunnatun, ruokakulttuurista keskiajalla ja nyt kertovan näyttelyn, joka on ilmeisesti tulossa Suomeenkin. Sitä, minne se siellä tulee, ei tosin teksteissä mainittu.

Kahdeksan jälkeen lähdin siirtymään kohti Historiska museetia.

En ollut aiemmin käynyt Historiskassa syystä jota en ymmärrä. Etäisyys sinne on suurinpiirtein sama kuin Vaasalaivalle tai Skansenille, joissa molemmissa olen monesti käynyt. Ymmärrän kyllä, että perheeni tai suurin osa kavereistani ei halua tulla kanssani museoon, koska mulla kuluu siihen vähintään kaksinkertainen aika, mutta miksen ole käynyt edes yksin? No, nyt on ainakin käyty.

Kulttuuriyöhön kuuluvia tapahtumia oli Historiskassa paljon. Keskiaikaosastolla suoritettu taskulamppuopastus kuului luultavasti suosituimpiin, eikä vähän ennen yhdeksää ollut enää lippuja yhdellekään opastukselle. Mutta mikä hieno idea! Ehkä tosin pimeään keskiaikanäyttelyyn osallistuminen ei ole originaaleimmasta päästä ideoita, mutta jännä se on silti. Illalla toteutettiin myös live-roolipeli, johon taisin törmätä myöhemmin, ainakin toivoin, että ne henkilöt pelasivat. Samaa ideaa soveltaa esim. Turun linna Museoiden yön ohjelmassaan.

Päätin kiertää katsomassa muutamia näyttelyitä. Museo on ilmeisesti pistetty viime aikoina uusiksi tai sitten ruotsalainen näyttelytekniikka on reilusti edellä suomalaista. Näyttelyt olivat todella hyvin suunniteltuja, interaktiivisia ja hauskoja. Erityisesti minua kiinnosti viikinkinäyttely, johon tutustuin ensin. Aluksi käsiteltiin viikinkien perintöä, sitä, miten muinaisskandinaavista mytologiaa on myöhemmin käytetty hyödyksi ja historiaa kirjoitettu uudestaan nykyajan näkökulmasta. Varsinaisella näyttelypuolella oli paljon tietoa Birkasta, joka on yksi viikinkien tunnetuimmista kauppapaikoista. Lisäksi Kulturnattiin liittyen paikalla oli pari arkeologia esittelemässä "Ennennäkemättömiä löytöjä!" eli lähinnä sellaista arkipäiväistä tavaraa, jota haudoista ja kaupunkikaivauksista yleensä löytyy ja jota ei mitenkään päin kannata panna kaikkea esille. Yllätyin siitä, että suurin osa Birkan kaivauksista on tehty hautapaikoilla, eikä varsinaista kauppapaikan aluetta ole juuri tutkittu. Toisaalta, hauta on yleensä tiivis kokonaisuus, josta löytyy paljon erilaisia esineitä samalta alueelta. Lisäksi luista voi saada paljonkin tietoa.

Arkeoloogisia löytöjä!

Viikinkinäyttelyn jälkeen oli näyttely, jossa pääsi leikkimään arkeologia. Ehkä se oli lapsille suunnattu, mutta mitäpä tuosta. Saan minäkin leikkiä vähän arkeologia.

Siellä sai kaivaakin ite!

 Menin vähän käänteisessä järjestyksessä seuraavaksi esihistorianäyttelyyn, joka yllätti todella positiivisesti. Se näytti nimittäin tältä:

Eri 'porteilla' oli pieniä huoneita, jotka oli jaettu teemoittain sellaisten kysymysten pohjalta, joita arkeologi tai kulttuurintutkija (myös historioitsija) joutuu (tai joita pitäisi) jatkuvasti pohtia: mitä löytöjen perusteella voidaan sanoa? Millä perusteilla materiaali järjestetään? Missä määrin nykyaika vaikuttaa tulkintoihin? Nähdäänkö menneisyydessä vain sitä, mitä haluamme siellä nähdä? Kuka kirjoittaa historian, ja miksi sitä kirjoitetaan uudestaan?

Mitä näiden löytöjen perusteella voidaan päätellä?

Perinteisiä miesten ja naisten esineitä, vai onko? Luututkimus on jo paljastanut, että esineistön perusteella miehen tai naisen haudaksi määritelty hauta saattaakin sisältää toisen sukupuolen edustajan luurangon.

Kuka kertoo sinun historiasi?

Herranjestas näin se pitäisi tehdä.

Esihistorianäyttelyn toinen puolisko oli hieman perinteisempi, vaikka perinteiseksi ei sitäkään voi sanoa. Niinkin laaja osuus kuin 'esihistoria' oli jaettu tyylikausiin ja vielä tarkemmin tapaustutkimuksiin, joissa esiteltiin esim. tietty hautalöytö ja sen eri aikoina saamia tulkintoja. Tutkimusmenetelmien kehittyessä myös tulkinnat muuttuvat; esimerkiksi tämä luuranko oli pitkään Historiskassa esillä miehenä, sillä haudasta löydettiin metsästykseen ja kalastukseen liittyviä välineitä. Nykyajan osteologinen tutkimus kuitenkin paljasti, että kyseessä on nainen, vieläpä moninkertainen äiti. Miksi hänelle oli siis laitettu mukaan viimeiselle matkalleen nykyään miehiseksi miellettyjä välineitä?

Tämä menneisyyden ihminen oli ensin mies, nyttemmin nainen...

... ja tältä hän saattoi näyttää.

 Yläkerrassa kiersin pikaisesti Ruotsin historiasta kertovan näyttelyn ja keskiaikaisia kirkkotekstiileitä esittelevän salin. Osa keskiaikasaleista oli suljettu taskulamppuopastuksen vuoksi.

Ruotsin historian näyttelyssä oli näytteillä kuningatar Margaretan puvun rekonstruktio.

Hehe, olihan se pakko.

1600-luvulta 1700-luvulle.

Kääk!

Kirkkotekstiileistä löytyi vähän varhaisempaakin kudontaa.

Yhdentoista aikaan lähdin kipittämään Kungsträgårdenin varrella nököttävälle katoliselle kirkolle. Ehkä oli ihan hyvä, että kokemus poikkesi melkeinpä kaikesta, mitä katolisen kirkon järjestämästä hetkipalveluksesta tulee mieleen: seurakuntatalo ei ole montakaan vuosikymmentä vanha, tunnelma oli rento mutta harras ja kielikin oli ruotsi.

Välillä iski jopa häpeä siitä, saanko minä olla täällä, sillä suuri osa kuulijoista vaikutti olevan seurakunnan jäseniä. Itse otin heidän vuosituhantisen traditionsa pelkkänä kuriositeettina ilman aikomustakaan uskoa siihen, mitä se edustaa. Vaikka en missään mielessä pidä itseäni uskovana, on uskonto mielestäni todella kiehtova ja monimuotoinen ilmiö. Mutta ehkä teologiset pohdinnat on säästettävä henkilökohtaisempiin keskusteluihin.

Seuraavaksi tallustelin Sergelin torille ja Kulturhusetin luo, missä bussi kotimatkaa varten jo oli. Rättbuss oli tosiaan alkuillasta ajanut Uppsalasta Tukholmaan, ja ennen paluuta se toimi hengailupaikkana, näyttelytilana ja Poetry Slamin näyttämönä. Aika jännää! Kulturhusetilla järjestettiin viralliset jatkot, ja jono oli pitkä kuin nälkävuosi. Yhdeltä bussi sitten starttasi kohti Uppsalaa, ja minä nukuin onnellisena koko matkan.

Ovi on jossain T:n ja U:n välissä.

Bussin takaosassa oli letkeä meno.

 Kaikki kuvat löytyvät täältä, jos nämä eivät riitä.

Työn sankari?

Halusin pitkään lähteä ulkomaille töihin. Palatessani vaihdosta Suomeen keväällä 2009 mietin myös toista vaihtojaksoa, mutta tutkintoni täyttyikin opinnoista ihan jo Tampereen kurssitarjonnan myötä. Vaikka kesätöiden hakeminen onkin jokavuotinen voimanponnistus, päädyin vuotta myöhemmin siihen tilanteeseen, että sain jopa valita, missä kesäni vietän. Olin hakenut Nordjobbin kautta kulttuuri-tai matkailualan töitä, ja Ahvenanmaalta tärppäsi.

Jouduin kuitenkin kieltäytymään paikasta, sillä halusin mielummin jäädä Tampereelle. Parempi puoliskoni oli tuolloin helmikuusta toukokuuhun Roomassa erään tutkimusprojektin puitteissa, ja itse olisin joutunut lähtemään kesäkuusta elokuuhun. Kesä meni kärvistellessä vanhassa työpaikassani ja miettiessä, olinko sittenkin tehnyt oikean valinnan. Miehen projekti on kestänyt nyt kolme vuotta, ja kevätleskeys alkaa olla jo tuttua juttua. Niinpä nyt, vaikka hän palaa Tampereelle toukokuun lopussa, tulen minä vasta kesäkuun viimeinen, sillä Erasmus-harjoittelu on vähintään kolme kuukautta. Mutta kaipa sen nyt vielä kestää.

Koska kesätyö poissa kotoa oli poissuljettu vaihtoehto, aloin miettiä harjoittelua jonain muuna vuodenaikana. Erasmus-harjoittelu oli ajatuksena tuttu, sillä muutama kaveri oli sen suorittanut. Hakuaika kevään harjoitteluun oli syksyn puolella, mutta aloitin harjoittelupaikan haun jo aikaisemmin. Jos en saisi Erasmus-apurahaa, olisin vielä voinut hakea laitoksen harjoittelutukea. Tämä kevät oli itse asiassa viimeinen fiksu vaihtoehto lähteä: opintotukea on vielä muutama kuukausi jäljellä, poissa kotoa saa ehkä gradua tehtyä, mies on poissa Tampereelta, kohta pitää valmistua ja mennä oikeisiin töihin. "Oikea työ" on tässä tapauksessa sellainen, mistä saa rahaa niin, että sillä voi elää.

Harjoittelupaikan löytäminen olikin helpommin sanottu kuin tehty. Voisi kuvitella, että ilmainen, akateemisesti koulutettu ja kielitaitoinen työntekijä olisi kovaa valuuttaa, mutta sain aika paljon vastauksia, että ei ole mahdollista ottaa harjoittelijoita. Miten niin ei? Onko Ruotsissa tiukempi harjoittelijapolitiikka? Ymmärsivätkö ne, mitä yritin hakea ja etenkin sitä, että harjoittelusta ei makseta palkkaa? Tietävätkö ne tällaisesta mahdollisuudesta? Yhtä kaikki, aloin olla jo aika epätoivoinen, kun vastausta ei kuulu, vaikka lähetin hakemuksen käytännössä kaikkiin Ruotsin suurimpiin museoihin. Ehkä minua voi sitten syyttää nirsoksi, kun en melkein valmiina maisterina ja museoalan kokemuksella halunnut siivoojaksi tai yövartijaksi, vaikka varmaan siinäkin olisi kieltä oppinut.

Yritin hakea harjoittelupaikkaa ulkomailta jo syksyllä 2010 museologian opintoja varten mutta vielä huonommalla menestyksellä (päädyin Turkuun). Silloin huomasin kantapään kautta, että yliopiston sähköpostia ei kannata käyttää ulkomaille viestiteltäessä (!) (kansainvälisyys, joo...). Yliopiston palvelin on ilmeisesti sen verran saastunut, että uta.fi-postit luokitellaan usein roskapostiin. En saanut yhtään vastausta ajoissa, myöhemmin keväällä sain muutaman "oho olit joutunut roskapostiin, ei meillä enää ole harjoittelupaikkoja"-tyylisen viestin. Tällä kertaa olin fiksumpi ja loin itselleni gmail-postin.

Vastauksia alkoikin tulla, mutta kuten aiemmin mainitsin, suurin osa kieltäviä. Vastaamattomiin soitin jopa perään. Lopulta, kun aloin jo melkein luopua toivosta lähteä tämän kevään aikana, tuli Gustavianumista tieto, että heillä olisikin mahdollisesti paikka huhti-toukokuussa. Kysyin, olisiko mahdollista olla vielä kesäkuu, ja se sopi heille. Kuten eräs fiksu työkaverini sanoi, ei se haittaa, että moni museo vastaa kieltävästi, kun yksikin paikka riittää.

Jos aikoo hakea töitä ulkomailta, löytyy siihen tarvittavia lomakepohjia Europassin sivuilta. Tuolta saa esim. CV-pohjan melkein kaikilla eurooppalaisilla kielillä. Lomakkeen yhteensopivuus(-sopimattomuus) Wordin eri versioiden kanssa on saanut minut itkemään useita kertoja, joten tuota voi käyttää myös mallina siihen, miten cv-termejä, kuten työkokemus, kielitaito yms. käännetään.

Harjoittelupaikat.netistä tai kansainvälisistä työnhakusivuista ei juuri ole apua, ellei satu työskentelemään kaupallisella alalla. Koska hakukohteeni oli aika rajattu, päädyin etsimään matkailusivustojen avulla isompia museoita ja lähetin suoraan johtajalle tai osastonjohtajalle mailia, ellei sivuilla ollut tarkempia ohjeita työnhakuun. Ehkä tällainen suorasukaisuus tuntui joistakin liian tungettelevalta? Mutta mitä muitakaan mahdollisuuksia sitä on?

Työ ei tekevältä lopu, ja onneksi opintotuen loppuessa ainakin tämän vuoden suunnitelmat ovat selvät. Palaan Tampereelle heinäkuun alussa, jolloin aloitan seurakunnalla kirkonesittelijänä. Sitä jopia kestää kaksi kuukautta, jonka jälkeen olen joulukuuhun Työväenmuseo Werstaalla, jossa olen ollut oppaana jo useamman vuoden. Opashommat alkavat kuitenkin pikkuhiljaa tympiä (yleisesti ottaen, ei mihinkään museoon liittyen), joten tämä harjoittelu on erikseen sovittu koskemaan kokoelmatyötä ja sitä, mitä näyttelyiden takana tapahtuu.

Pelottavaa mutta silti jännittävää, että ehkä jo tänä vuonna statukseni muuttuu opiskelijasta aikuiseksi.

Alun tunnelmia

Eka viikko takana ja kohta toinen!

En kyllä tiedä, voiko näitä laskea kokonaisiksi viikoiksi, kun molemmissa on vain neljä työpäivää. Viime viikolla oli lisäksi moni lomalla, ja sama tuntuu jatkuvan tällä viikollakin. Tällä viikolla onneksi paikalla on esim. harjoitteluni ohjaaja, jonka kanssa olen tutustunut museon ajanvarausjärjestelmään ja siihen, miten käytännön toiminnan pyörittäminen hoituu. Alunperin hain jotain muuta, kuin museon aukipitohommaa, mitä olen tehnyt jo useamman vuoden, mutta menee se näinkin. Olen tutustunut myös museon muuhun henkilökuntaan sekä museokoira Måsseen, joka on ihana.

Ensimmäinen viikko meni lähinnä ihmetellessä ja tutustuessa. Paljon vieraita ihmisiä, vieras kieliympäristö, uudet tilat ja samalla pelko siitä, tuleeko tästä mitään. Viestittely museon kanssa oli ollut vähän hidasta ja lyhytsanaista, mutta onneksi paikan päällä tuli todella tervetullut olo. Museon johtaja oli jopa edellisellä viikolla pelästynyt, olisiko hänen pitänyt auttaa minua asunnon hankkimisessa, kaupunkiin tutustuttamisessa ja kenties tulla minua asemalle vastaan. Onneksi olen omatoiminen ja ollut aiemminkin täällä, ja olisin kenties kysynyt apua, jos olisin sitä tarvinnut.

Eniten ihmetystä aiheutti museon kokoelmavarasto, jossa kävin museonjohtajan kanssa tiistaina. Pääsin hipelöimään mm. nubialaista ja egyptiläistä keramiikkaa sekä ruotsalaisia viikinkiaikaisia hautalöytöjä. En tiedä, kuinka moni lukijoista jakaa innostukseni, mutta oli uskomattoman siistiä päästä näkemään esineitä, joita yleensä ihailee vain vitriinin lasin takaa tai kirjan kuvissa. Arkeologiassa minua viehättää ehkä eniten ajatus siitä, että pitää kädessään samaa esinettä, minkä joku ihminen on tehnyt silloin vuonna keppi ja kivi. Muinainen egyptiläinen on savesta tehnyt tämän kipon, tämä kankaanpala on luultavasti pystypuilla kudottu, tämänkin miekan on joku takonut! Mieletöntä!

Tampereen yliopistossa ei voi lukea arkeologiaa vaikka kuinka haluaisi, mutta jossain vaiheessa joutuu varmaan lukemaan ainakin perusopinnot. Ei tosin tämän tutkinnon puitteissa, mutta toivottavasti joskus ja jossain tilanteessa. Vaikka historiantutkimus ehkä sopii minulle paremmin, on arkeologiassa silti oma hohtonsa ja suurin idolini, Indiana Jones.

Museolla on myös edustava osteologinen kokoelma, mikä kuulostaa kovin neutraalilta ja tieteelliseltä, mutta käytännössä tarkoittaa sitä, että yhdessä huoneessa roikkuu luurankoja katosta. Oikeita luurankoja, muinoin eläneitä ihmisiä. Hajanaisemmat ja vanhemmat luulöydöt on aseteltu laatikoihin ja kaappeihin, muttei tuolla kyllä tee mieli olla yksin pimeässä.

Asuminen ja elo vuokraisännän kanssa sujuu hyvin, olen itse päivät poissa ja hän usein töissä iltaisin. Pidän omat sotkuni kurissa eli lähinnä omassa huoneessani ja yritän olla puuttumatta siihen, miten aikuinen ihminen oman elämänsä järjestää. Tämä on kuitenkin hänen kotinsa, vaikka kuinka sotkuinen ja epäjärjestyksessä, ja minä vain hyyryläinen.

Pääsiäisenä kävin Roomassa paremman puoliskoni luona ja sain viime vuoden synnit anteeksi.

Vaihto, harjoittelu ja mitä näitä nyt on

(Oho, tästä tulikin pitkä, mutta tulkoon.)

Suosittelen ehdottomasti ja koko sydämestäni kaikille ihmisille ulkomailla asumista. Olen siinä mielessä idealisti ja humanisti, että matkailukin saattaa avartaa, mutta toisessa maassa asuminen on jo eri juttu. Toiseen kulttuuriin pääsee paremmin sisälle ja kielitaito kehittyy kun viettää toisessa maassa vähän enemmän aikaa kuin viikon tai kaksi. Harmittaa, kun lopulta en lukenut lukiossa tai yliopistossa enemmän kieliä. Lukiossa luin vähän saksaa, mutta se jäi, kuuden yliopistovuoden aikana sain aikaiseksi ruotsin ja latinan perusopinnot sekä kolme ranskankurssia. Näiden lisäksi olisi voinut lukea enemmän saksaa, kun sitä Suomen keskiajan kanssa touhutessa tarvitsee enemmän kuin oletin, ranskaakin voisi jatkaa, italialle olisi tarvetta vaikka sen opetus Tampereen yliopistossa lopetettiinkin, samoin kuin arabian, venäjäkin olisi voinut olla hyödyllistä... Toisaalta, kai sitä on joskus pakko valmistuakin, vaikka ilmaisten kielikurssien tarjonta kuinka houkuttaisi.

Kuten mainittu, olen itse ollut sekä Erasmus-opiskelija että -harjoittelija. Erasmus-vaihdon suosio kasvaa tasaisesti, mutta edelleenkin suuri osa paikoista jää täyttämättä. Kummallista kyllä, Suomeen tulee enemmän vaihto-opiskelijoita kuin täältä lähtee vaihtoon. Erasmus-vaihtoa saattaa kuitenkin rasittaa sen huono maine: joissain paikoissa (esim. Tampereella) Erasmus-vaihtareita pidetään lähinnä ryyppäävinä ja rellestävinä ongelmatapauksina, joita osa varmasti onkin. Se ei mielestäni kuitenkaan syö sitä arvoa, mikä suhteellisen helpolla, vakiintuneella ja Euroopan laajuisesti kattavalla vaihto-ohjelmalla on.

Erasmus kattaa siis vain EU-maat, joten sen kautta ei kaikkialle pääse. Pohjoismaiden välillä toimii Nordplus-ohjelma, joka on käsittääkseni myös tuttu ja vakiintunut. Muille mantereille on olemassa muita vaihto-ohjelmia, jotka ehkä parhaiten selviävät oman korkeakoulun kv-sivuilta tai -yhteyshenkilöiltä. Lisäksi on olemassa yliopistojen kahdenvälisiä vaihto-ohjelmia, jotka luultavasti selviävät samasta paikasta. Vaihtoon voi yleensä lähteä läsnäoleva perustutkinto-opiskelija, kunhan opinnot voi sisällyttää suoritettavaan tutkintoon. Tässä kohtaa pää-ja sivuaineissa on eroja: esimerkiksi historian puolella opinnot saa yleensä sisällytettyä temaattisiin opintoihin, mutta oman pää- tai sivuaineen kv-vastaavalta kannattaa aina kysyä. (Itse en tosin kysynyt vaihto-opiskeluni kurssien hyväksiluvusta mitään, ja hyvin se silti meni.) Kannattaa myös selvittää, mitä kohdeyliopistossa saa opiskella, osa antaa vaihtarin lukea vain ja ainoastaan niitä opintoja, joiden opiskelijaksi hänet on otettu. Myös sivuaineiden kautta voi löytyä mielenkiintoisia vaihtopaikkoja, mutta yleensä pääaineopiskelijat menevät haussa sivuaineilijoiden edelle.

Vaihto-opiskelu on siinä mielessä kätevä tapa, että yleensä opintoihin saa suomalaista opintotukea ja vaihto-ohjelman tai yliopiston apurahaa. Vastaanottavalla yliopistolla on luultavasti kokemusta vaihto-opiskelijoista (onko tämä sitten hyvä vai huono) ja usein vaihto-opiskelijoilla on mahdollisuus majoittua yliopiston asuntolaan tai saada opiskelija-asuntosäätiön kautta asunto. Tekemistäkin on ja kursseilta sekä tutoroinnin kautta voi saada vaihtarikavereita tai tutustua jopa paikallisiin. Jos joutuu pulaan, voi apua kysyä joko kohdeyliopistosta tai Suomesta.

Harjoitteluohjelmia on myös erilaisia, mutta ainakin Erasmus-harjoittelun tulee sisältyä tutkintoon. Se taas riippuu pää- ja sivuaineista. Esimerkiksi kielten pää- tai sivuaineopintoihin sisältyy usein kieliharjoittelu, jonka voi suorittaa opiskeltavaa kieltä puhuvassa maassa vaihdolla, harjoittelulla tai kielikurssilla. Jos omaan pää- tai sivuaineeseen ei sisälly harjoittelua, voi tilanne olla kinkkisempi. Eräs kaverini joutui tuskailemaan sitä, kun harjoittelupaikka ja Erasmus-sopimus olivat jo hoidettuina, mutta laitos ei suostunut hyväksilukemaan harjoittelua tutkintoon. Kumma kyllä, yliopisto yrittää olla kansainvälinen.

Erasmus-harjoittelu on siitä hyvä, että koska siitä tulee saada opintopisteitä ja sen tulee sisältyä tutkintoon, saa harjoitteluajalta apurahan lisäksi opintotukea. Erasmuksen lisäksi harjoitteluun voi lähteä esimerkiksi CIMO:n kautta, mutta vähäisistä paikoista on jo kovempi kilpailu. Toisaalta CIMOn harjoittelupaikoissa hakee suoraan työpaikkaa, ja vastaanottavat laitokset, useimmiten suurlähetystöt ja kulttuurikeskukset, ovat tottuneita ottamaan harjoittelijoita vastaan ja monelle tarjotaan esim. asunto. Erasmus-harjoittelussa haetaan ensin apuraha yliopistolta, mikä on kohtuullisen helppo prosessi, ja sitten itsenäisesti harjoittelupaikka, mikä taas ei. Tampereen yliopiston harjoittelupaikkailmoitusten joukossa on myös kansainvälisiä paikkoja, muttei kovin paljon, etenkin jos tietää tarkasti, minne haluaa.

Jos koko maailma on kerran avoinna, miksi lähteä Ruotsiin? Mielestäni vieraassa kulttuurissa ja kielessä eläminen on arvokasta riippumatta siitä, mikä kielellinen tai fyysinen etäisyys on. Omaa päätöstäni puolsivat se, että tarvitsen kieltä opinnoissani ja toivottavasti tulevalla urallani. Suomen työmarkkinoilla sujuva ruotsi on myös kilpailuetu. Suurin syy oli siis kielitaidon ylläpitäminen ja kehittäminen, mutta vaihtopaikkaa pohtiessani myös Uppsalan historia oli merkittävä tekijä. Onhan se nyt kohtuullisen siistiä opiskella pohjoismaiden vanhimmassa yliopistossa, jota ovat käyneet mm. Carl von Linné ja prinsessa Victoria (samaan aikaan kuin olin vaihdossa!). Harjoittelupaikkaa etsin muualtakin päin Ruotsia, ja olisin ehkä mielummin tutustunut johonkin muuhun kaupunkiin, mutta olen kyllä hyvin tyytyväinen täälläkin.

Disclaimerina voisin todeta, että tietenkään kaikilla ei ole mahdollisuutta, halua, aikaa tai rahaa lähteä ulkomaille. En minä ketään sinne pakotakaan. Haluan rohkaista miettimään, voisinko juuri minä lähteä. Ja tuleeko myöhemmin katuneeksi sitä, ettei koskaan lähtenyt?

Välkommen hit. Välkommen hem.

Hei ja tervetuloa!

Päätin perustaa blogin ihan senkin takia, ettei tarvitse kaikille erikseen selitellä, miten täällä kaukana kotoa menee. Ehkä joku minua tuntematonkin voi saada tästä apua suunnitellessaan Erasmus-vaihtoa tai reissua Uppsalaan. Suosittelen ainakin tässä vaiheessa molempia.

Suoritan tällä hetkellä kolmen kuukauden Erasmus-harjoittelua Uppsalan yliopistomuseo Gustavianumissa. Saavuin maahan aprillipäivänä ja aloitin työt maanantaina. Pääsiäisen takia ensimmäinen työviikkoni oli lyhyt, ja vakiväen ollessa lomalla myös aika rauhallinen. Lähdin harjoitteluun lähinnä siksi, että opiskelijan on helpompi lähteä ulkomaille töihin kuin valmistuneen, kun voi vielä hyödyntää yliopiston kontakteja ja vaihto-ohjelmia. Olin Uppsalassa vaihdossa syksyllä 2008 ja siitä lähtien olen halunnut tänne takaisin. Nyt sekin onnistui, vaikka hain harjoittelupaikkaa muualtakin.

Olisin tietysti voinut perustaa blogin aiemminkin, sillä jonkin verran työtä pitää luonnollisesti tehdä ennen kuin voi lähteä matkaan. Riippuu paljon kohteesta, kuinka paljon ennakkovalmisteluja vaihto tai harjoittelu vaatii, mutta pohjoismaat ovat siinä suhteessa todella helppoja, kun kulttuuri on tuttu. Lisäksi pohjoismaisen yhteistyön nimissä maahantuloa on monessa mielessä helpotettu.

EU:sta voi olla montaa mieltä, mutta sen minä sanon, että sen vaihto-ohjelmat ovat ihan mahtavia. Olin syksyllä 2008 tässä samaisessa kaupungissa Eramus-vaihto-oppilaana, joten kokemusta on molemmista vaihtoehdoista, vaihdosta ja harjoittelusta. Kumpaakaan varten ei tarvitse täyttää montaakaan paperia, eikä hakumenettelykään päätä huimaa. Tarvitaan lähinnä avoin hakemus ja CV. Vaihtoonlähtö oli siinä mielessä helpompaa, että yliopisto ottaa vaihtareista kopin, auttaa yleensä asunnon järjestämisessä ja verkosto vaihtarin tueksi on jo olemassa. Harjoitteluun lähtiessä työpaikka, asunto ja muut käytännön asiat tulee yleensä hoitaa itse. Tilanne voi kuitenkin olla toinen esim. suurlähetystöissä ja muissa laitoksissa, joille harjoittelijoiden vastaanotto on jo tuttua juttua.

Kerron varmaankin työnhausta, asumisesta yms. vielä myöhemmin tarkemmin. Nyt minä laulan vähän pappadiduudadampam.