(Oho, tästä tulikin pitkä, mutta tulkoon.)
Suosittelen ehdottomasti ja koko sydämestäni kaikille ihmisille ulkomailla asumista. Olen siinä mielessä idealisti ja humanisti, että matkailukin saattaa avartaa, mutta toisessa maassa asuminen on jo eri juttu. Toiseen kulttuuriin pääsee paremmin sisälle ja kielitaito kehittyy kun viettää toisessa maassa vähän enemmän aikaa kuin viikon tai kaksi. Harmittaa, kun lopulta en lukenut lukiossa tai yliopistossa enemmän kieliä. Lukiossa luin vähän saksaa, mutta se jäi, kuuden yliopistovuoden aikana sain aikaiseksi ruotsin ja latinan perusopinnot sekä kolme ranskankurssia. Näiden lisäksi olisi voinut lukea enemmän saksaa, kun sitä Suomen keskiajan kanssa touhutessa tarvitsee enemmän kuin oletin, ranskaakin voisi jatkaa, italialle olisi tarvetta vaikka sen opetus Tampereen yliopistossa lopetettiinkin, samoin kuin arabian, venäjäkin olisi voinut olla hyödyllistä... Toisaalta, kai sitä on joskus pakko valmistuakin, vaikka ilmaisten kielikurssien tarjonta kuinka houkuttaisi.
Kuten mainittu, olen itse ollut sekä Erasmus-opiskelija että -harjoittelija. Erasmus-vaihdon suosio kasvaa tasaisesti, mutta edelleenkin suuri osa paikoista jää täyttämättä. Kummallista kyllä, Suomeen tulee enemmän vaihto-opiskelijoita kuin täältä lähtee vaihtoon. Erasmus-vaihtoa saattaa kuitenkin rasittaa sen huono maine: joissain paikoissa (esim. Tampereella) Erasmus-vaihtareita pidetään lähinnä ryyppäävinä ja rellestävinä ongelmatapauksina, joita osa varmasti onkin. Se ei mielestäni kuitenkaan syö sitä arvoa, mikä suhteellisen helpolla, vakiintuneella ja Euroopan laajuisesti kattavalla vaihto-ohjelmalla on.
Erasmus kattaa siis vain EU-maat, joten sen kautta ei kaikkialle pääse. Pohjoismaiden välillä toimii Nordplus-ohjelma, joka on käsittääkseni myös tuttu ja vakiintunut. Muille mantereille on olemassa muita vaihto-ohjelmia, jotka ehkä parhaiten selviävät oman korkeakoulun kv-sivuilta tai -yhteyshenkilöiltä. Lisäksi on olemassa yliopistojen kahdenvälisiä vaihto-ohjelmia, jotka luultavasti selviävät samasta paikasta. Vaihtoon voi yleensä lähteä läsnäoleva perustutkinto-opiskelija, kunhan opinnot voi sisällyttää suoritettavaan tutkintoon. Tässä kohtaa pää-ja sivuaineissa on eroja: esimerkiksi historian puolella opinnot saa yleensä sisällytettyä temaattisiin opintoihin, mutta oman pää- tai sivuaineen kv-vastaavalta kannattaa aina kysyä. (Itse en tosin kysynyt vaihto-opiskeluni kurssien hyväksiluvusta mitään, ja hyvin se silti meni.) Kannattaa myös selvittää, mitä kohdeyliopistossa saa opiskella, osa antaa vaihtarin lukea vain ja ainoastaan niitä opintoja, joiden opiskelijaksi hänet on otettu. Myös sivuaineiden kautta voi löytyä mielenkiintoisia vaihtopaikkoja, mutta yleensä pääaineopiskelijat menevät haussa sivuaineilijoiden edelle.
Vaihto-opiskelu on siinä mielessä kätevä tapa, että yleensä opintoihin saa suomalaista opintotukea ja vaihto-ohjelman tai yliopiston apurahaa. Vastaanottavalla yliopistolla on luultavasti kokemusta vaihto-opiskelijoista (onko tämä sitten hyvä vai huono) ja usein vaihto-opiskelijoilla on mahdollisuus majoittua yliopiston asuntolaan tai saada opiskelija-asuntosäätiön kautta asunto. Tekemistäkin on ja kursseilta sekä tutoroinnin kautta voi saada vaihtarikavereita tai tutustua jopa paikallisiin. Jos joutuu pulaan, voi apua kysyä joko kohdeyliopistosta tai Suomesta.
Harjoitteluohjelmia on myös erilaisia, mutta ainakin Erasmus-harjoittelun tulee sisältyä tutkintoon. Se taas riippuu pää- ja sivuaineista. Esimerkiksi kielten pää- tai sivuaineopintoihin sisältyy usein kieliharjoittelu, jonka voi suorittaa opiskeltavaa kieltä puhuvassa maassa vaihdolla, harjoittelulla tai kielikurssilla. Jos omaan pää- tai sivuaineeseen ei sisälly harjoittelua, voi tilanne olla kinkkisempi. Eräs kaverini joutui tuskailemaan sitä, kun harjoittelupaikka ja Erasmus-sopimus olivat jo hoidettuina, mutta laitos ei suostunut hyväksilukemaan harjoittelua tutkintoon. Kumma kyllä, yliopisto yrittää olla kansainvälinen.
Erasmus-harjoittelu on siitä hyvä, että koska siitä tulee saada opintopisteitä ja sen tulee sisältyä tutkintoon, saa harjoitteluajalta apurahan lisäksi opintotukea. Erasmuksen lisäksi harjoitteluun voi lähteä esimerkiksi CIMO:n kautta, mutta vähäisistä paikoista on jo kovempi kilpailu. Toisaalta CIMOn harjoittelupaikoissa hakee suoraan työpaikkaa, ja vastaanottavat laitokset, useimmiten suurlähetystöt ja kulttuurikeskukset, ovat tottuneita ottamaan harjoittelijoita vastaan ja monelle tarjotaan esim. asunto. Erasmus-harjoittelussa haetaan ensin apuraha yliopistolta, mikä on kohtuullisen helppo prosessi, ja sitten itsenäisesti harjoittelupaikka, mikä taas ei. Tampereen yliopiston harjoittelupaikkailmoitusten joukossa on myös kansainvälisiä paikkoja, muttei kovin paljon, etenkin jos tietää tarkasti, minne haluaa.
Jos koko maailma on kerran avoinna, miksi lähteä Ruotsiin? Mielestäni vieraassa kulttuurissa ja kielessä eläminen on arvokasta riippumatta siitä, mikä kielellinen tai fyysinen etäisyys on. Omaa päätöstäni puolsivat se, että tarvitsen kieltä opinnoissani ja toivottavasti tulevalla urallani. Suomen työmarkkinoilla sujuva ruotsi on myös kilpailuetu. Suurin syy oli siis kielitaidon ylläpitäminen ja kehittäminen, mutta vaihtopaikkaa pohtiessani myös Uppsalan historia oli merkittävä tekijä. Onhan se nyt kohtuullisen siistiä opiskella pohjoismaiden vanhimmassa yliopistossa, jota ovat käyneet mm. Carl von Linné ja prinsessa Victoria (samaan aikaan kuin olin vaihdossa!). Harjoittelupaikkaa etsin muualtakin päin Ruotsia, ja olisin ehkä mielummin tutustunut johonkin muuhun kaupunkiin, mutta olen kyllä hyvin tyytyväinen täälläkin.
Disclaimerina voisin todeta, että tietenkään kaikilla ei ole mahdollisuutta, halua, aikaa tai rahaa lähteä ulkomaille. En minä ketään sinne pakotakaan. Haluan rohkaista miettimään, voisinko juuri minä lähteä. Ja tuleeko myöhemmin katuneeksi sitä, ettei koskaan lähtenyt?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti