Tukholman Kulturnatt

Päätin lauantai-illan kunniaksi lähteä pyörähtämään Tukholmaan, sillä siellä oli paikallinen Taiteiden yö. Uppsalan kulttuuritoimi järjesti ilmaisen kyydityksen sinne ja takaisin, tosin menokyydin paikat olivat viikko sitten jo loppu ja onnistuin nappaamaan itselleni vain paluukyydin. Ehkä näin oli kuitenkin parempi, menin vähän aikaisemmalla junalla Stokikseen, hengailin vähän ja suunnitelman mukaan olisin ollut Medeltidsmuseetin ovella heti kun ohjelma alkaa. Toisin kävi mutta mitäs siitä. Koska tapahtuma kesti vain kuusi tuntia ja ohjelmaa oli vaikka huru mykky, olin laatinut itselleni etukäteissuunnitelman. Ensin keskiaikamuseoon, sitten historialliseen museoon ja lopuksi katolisen seurakunnan kompletoriumiin harjoittelemaan erästä live-roolipeliä varten.

Junani oli Tukholmassa jo ennen viittä, ja ohjelma alkoi vasta kuudelta, joten päätin pyörähtää vanhassa kaupungissa, etenkin kun keskiaikamuseo oli siinä lähellä. Kävin Suurtorin Kaffekoppenissa syömässä 'palan' suklaakakkua, koska eräs toverini kerran opetti, että niin pitää tehdä aina, kun käy Tukholmassa.

Nobelmuseo Vanhan kaupungin suurtorilla

Vasemmalla Kaffekoppen, oikealla Tekoppen

Pieni pala! sanoisi pikkuveli.

Koska minulla ei ollut karttaa, jouduin vanhan partiolaisen kokemuksella suunnistamaan pelkän suuntavaistoni ja Google mapsin muistikuvan perusteella. Vanha kaupunki on yllättävän pieni, mutta vähän kuuden jälkeen olinkin sitten Medeltidsmuseetilla, juuri sopivasti. Puoli seitsemän näytettiin lyhyt ja lähes mitäänsanomaton filmi Maunu Ladonlukon haudan avaamisesta (enemmän tietoa olisi varmasti saanut, jos olisi osallistunut myöhemmin illasta järjestetylle luennolle) ja seitsemältä osallistuin draamaopastukselle.

No siis draamaopastukset, joo. Olen itse vetänyt draamaopastuksia kolmessa eri museossa, ja Hämeen linnassa päässyt jopa suunnittelemaan niitä itse. Tavoitteena on yleensä luoda kävijälle mahdollisuus kurkistaa menneiden ihmisten elämään ja oppia hauskasti ilman tavallisten opastusten kuivaa luennointia. Molemmissa tavoissa on mielestäni puolensa, kuten myös siinä, että tutustuu näyttelyyn ilman opastusta. Keskiaikamuseon opastuksessa oli kaikki, mitä siellä odotetaan olevankin: narri, aatelisnainen, munkki, kauppiaanleski ja muutama käsityöläinen. Kerrottiin hauskoja anekdootteja keskiajan kaupunginlaista ja siitä, miten likaista ja haisevaa oli ja ruttokin vaivasi. Rikolliset saivat ankaria rangaistuksia ja kirkko oli kaikkialla läsnä.

No oli siellä joku muukin.

Meinasin revetä siinä kohtaa, kun aatelisnainen paljastui rouva Ingeborgiksi. Tuo valtionhoitaja Sten Sturen vaimo, joka vanhoilla päivillään päätti vetäytyä Hämeen linnan rauhaan, on seikkaillut myös Hämeen linnan kierroksilla. Melkein jo meinasin mennä kierroksen jälkeen heittämään rouvalle läbäleissonia siitä, miten hän muutaman vuoden kuluttua jättää Tukholman ja viihdyttää turisteja Suomen toiseksi vanhimmassa linnassa, mutten tiedä, olisiko vitsini mennyt perille. En siis kertonut sitä.

Keskiaikamuseon rouva Ingeborg.

Kierroksen ja pienen omakohtaisen näyttelyyntutustumisen jälkeen kävin syömässä keskiaikapöperöä museon pedatilassa. Makkarat olivat ihanan mausteisia ja kerrankin hapankaalia oli riittävästi. Sinappia olisi tosin voinut olla enemmän. Ruokailuhetkeä viihdytti luutunsoittaja ja tenori, joiden repertuaariin kuului mm. Scarborough Fair.

 Ennen lähtöä tsekkasin vielä lapsille suunnatun, ruokakulttuurista keskiajalla ja nyt kertovan näyttelyn, joka on ilmeisesti tulossa Suomeenkin. Sitä, minne se siellä tulee, ei tosin teksteissä mainittu.

Kahdeksan jälkeen lähdin siirtymään kohti Historiska museetia.

En ollut aiemmin käynyt Historiskassa syystä jota en ymmärrä. Etäisyys sinne on suurinpiirtein sama kuin Vaasalaivalle tai Skansenille, joissa molemmissa olen monesti käynyt. Ymmärrän kyllä, että perheeni tai suurin osa kavereistani ei halua tulla kanssani museoon, koska mulla kuluu siihen vähintään kaksinkertainen aika, mutta miksen ole käynyt edes yksin? No, nyt on ainakin käyty.

Kulttuuriyöhön kuuluvia tapahtumia oli Historiskassa paljon. Keskiaikaosastolla suoritettu taskulamppuopastus kuului luultavasti suosituimpiin, eikä vähän ennen yhdeksää ollut enää lippuja yhdellekään opastukselle. Mutta mikä hieno idea! Ehkä tosin pimeään keskiaikanäyttelyyn osallistuminen ei ole originaaleimmasta päästä ideoita, mutta jännä se on silti. Illalla toteutettiin myös live-roolipeli, johon taisin törmätä myöhemmin, ainakin toivoin, että ne henkilöt pelasivat. Samaa ideaa soveltaa esim. Turun linna Museoiden yön ohjelmassaan.

Päätin kiertää katsomassa muutamia näyttelyitä. Museo on ilmeisesti pistetty viime aikoina uusiksi tai sitten ruotsalainen näyttelytekniikka on reilusti edellä suomalaista. Näyttelyt olivat todella hyvin suunniteltuja, interaktiivisia ja hauskoja. Erityisesti minua kiinnosti viikinkinäyttely, johon tutustuin ensin. Aluksi käsiteltiin viikinkien perintöä, sitä, miten muinaisskandinaavista mytologiaa on myöhemmin käytetty hyödyksi ja historiaa kirjoitettu uudestaan nykyajan näkökulmasta. Varsinaisella näyttelypuolella oli paljon tietoa Birkasta, joka on yksi viikinkien tunnetuimmista kauppapaikoista. Lisäksi Kulturnattiin liittyen paikalla oli pari arkeologia esittelemässä "Ennennäkemättömiä löytöjä!" eli lähinnä sellaista arkipäiväistä tavaraa, jota haudoista ja kaupunkikaivauksista yleensä löytyy ja jota ei mitenkään päin kannata panna kaikkea esille. Yllätyin siitä, että suurin osa Birkan kaivauksista on tehty hautapaikoilla, eikä varsinaista kauppapaikan aluetta ole juuri tutkittu. Toisaalta, hauta on yleensä tiivis kokonaisuus, josta löytyy paljon erilaisia esineitä samalta alueelta. Lisäksi luista voi saada paljonkin tietoa.

Arkeoloogisia löytöjä!

Viikinkinäyttelyn jälkeen oli näyttely, jossa pääsi leikkimään arkeologia. Ehkä se oli lapsille suunnattu, mutta mitäpä tuosta. Saan minäkin leikkiä vähän arkeologia.

Siellä sai kaivaakin ite!

 Menin vähän käänteisessä järjestyksessä seuraavaksi esihistorianäyttelyyn, joka yllätti todella positiivisesti. Se näytti nimittäin tältä:

Eri 'porteilla' oli pieniä huoneita, jotka oli jaettu teemoittain sellaisten kysymysten pohjalta, joita arkeologi tai kulttuurintutkija (myös historioitsija) joutuu (tai joita pitäisi) jatkuvasti pohtia: mitä löytöjen perusteella voidaan sanoa? Millä perusteilla materiaali järjestetään? Missä määrin nykyaika vaikuttaa tulkintoihin? Nähdäänkö menneisyydessä vain sitä, mitä haluamme siellä nähdä? Kuka kirjoittaa historian, ja miksi sitä kirjoitetaan uudestaan?

Mitä näiden löytöjen perusteella voidaan päätellä?

Perinteisiä miesten ja naisten esineitä, vai onko? Luututkimus on jo paljastanut, että esineistön perusteella miehen tai naisen haudaksi määritelty hauta saattaakin sisältää toisen sukupuolen edustajan luurangon.

Kuka kertoo sinun historiasi?

Herranjestas näin se pitäisi tehdä.

Esihistorianäyttelyn toinen puolisko oli hieman perinteisempi, vaikka perinteiseksi ei sitäkään voi sanoa. Niinkin laaja osuus kuin 'esihistoria' oli jaettu tyylikausiin ja vielä tarkemmin tapaustutkimuksiin, joissa esiteltiin esim. tietty hautalöytö ja sen eri aikoina saamia tulkintoja. Tutkimusmenetelmien kehittyessä myös tulkinnat muuttuvat; esimerkiksi tämä luuranko oli pitkään Historiskassa esillä miehenä, sillä haudasta löydettiin metsästykseen ja kalastukseen liittyviä välineitä. Nykyajan osteologinen tutkimus kuitenkin paljasti, että kyseessä on nainen, vieläpä moninkertainen äiti. Miksi hänelle oli siis laitettu mukaan viimeiselle matkalleen nykyään miehiseksi miellettyjä välineitä?

Tämä menneisyyden ihminen oli ensin mies, nyttemmin nainen...

... ja tältä hän saattoi näyttää.

 Yläkerrassa kiersin pikaisesti Ruotsin historiasta kertovan näyttelyn ja keskiaikaisia kirkkotekstiileitä esittelevän salin. Osa keskiaikasaleista oli suljettu taskulamppuopastuksen vuoksi.

Ruotsin historian näyttelyssä oli näytteillä kuningatar Margaretan puvun rekonstruktio.

Hehe, olihan se pakko.

1600-luvulta 1700-luvulle.

Kääk!

Kirkkotekstiileistä löytyi vähän varhaisempaakin kudontaa.

Yhdentoista aikaan lähdin kipittämään Kungsträgårdenin varrella nököttävälle katoliselle kirkolle. Ehkä oli ihan hyvä, että kokemus poikkesi melkeinpä kaikesta, mitä katolisen kirkon järjestämästä hetkipalveluksesta tulee mieleen: seurakuntatalo ei ole montakaan vuosikymmentä vanha, tunnelma oli rento mutta harras ja kielikin oli ruotsi.

Välillä iski jopa häpeä siitä, saanko minä olla täällä, sillä suuri osa kuulijoista vaikutti olevan seurakunnan jäseniä. Itse otin heidän vuosituhantisen traditionsa pelkkänä kuriositeettina ilman aikomustakaan uskoa siihen, mitä se edustaa. Vaikka en missään mielessä pidä itseäni uskovana, on uskonto mielestäni todella kiehtova ja monimuotoinen ilmiö. Mutta ehkä teologiset pohdinnat on säästettävä henkilökohtaisempiin keskusteluihin.

Seuraavaksi tallustelin Sergelin torille ja Kulturhusetin luo, missä bussi kotimatkaa varten jo oli. Rättbuss oli tosiaan alkuillasta ajanut Uppsalasta Tukholmaan, ja ennen paluuta se toimi hengailupaikkana, näyttelytilana ja Poetry Slamin näyttämönä. Aika jännää! Kulturhusetilla järjestettiin viralliset jatkot, ja jono oli pitkä kuin nälkävuosi. Yhdeltä bussi sitten starttasi kohti Uppsalaa, ja minä nukuin onnellisena koko matkan.

Ovi on jossain T:n ja U:n välissä.

Bussin takaosassa oli letkeä meno.

 Kaikki kuvat löytyvät täältä, jos nämä eivät riitä.