Gradulainen

Aika alkaa loppua. Kesäkuun alussa se kirkastui, että suurin osa on jo takana ja kohta on lähdön aika. Vähän ristiriitaisissa tunnelmissa siis, toisaalta pitäisi ehtiä täällä tehdä vielä pari juttua, toisaalta kotiin on jo kauhea ikävä. Olin ottanut kunnianhimoiseksi tavoitteekseni kirjoittaa gradua täällä ollessa, kuten tosta infoboksistakin näkee, mutta käytännön toteutus on jäänyt nysväilyasteelle. Olen minä sentään jotain saanut aikaiseksi, mutta työn ja gradun yhdistäminen on vaikeaa.

Niille, jotka eivät aiheesta ole tarkemmin kuulleet, tiedoksi saatettakoon että jatkan gradussani jo seminaarityössäni hyväksi havaittua aihetta: alkoholijuomia 1500-luvun Suomessa. Aikakausi on rajautunut lähinnä sen perusteella, että väkeviä alkoholijuomia ei silloin vielä yleisesti käytetty ja toisaalta 1500-luvulta on paremmin lähteitä kuin edeltäviltä vuosisadoilta mutta vanhat käytännöt ovat monesti vielä voimassa ja lähteistä luettavissa. Työ käsittelee toivottavasti aihetta monipuolisesti, mutta kantava ajatus on tämä: alkoholijuomat, lähinnä olut, kuului päivittäiseen ravintoon uuden ajan alussa. Se on tunnustettu fakta, ja nykyajan mittapuilla kulutus on ollut niin suurta, että väistämättä ihmisillä oli jatkuvasti alkoholia veressään. He eivät kuitenkaan kokeneet olevansa humalassa. Jos humalatilaa ei määritelty promilleilla tai edes kulutuksella, miten se määriteltiin? Mikä oli sallittua alkoholinkäyttöä ja toivottua humaltumista, mikä ei? Suoraan tähän kysymykseen tuskin pääsen vastaamaan, mutta toivottavasti alkoholioloja rajaamalla (mitä juomia oli, millä hinnalla, miten kruunu rajoitti alkoholikauppaa ja miksi) pääsen edes vähän lähemmäksi vastausta.

Viime viikolla sain uudelta työkaverilta todella hyvän listan kirjoja, joista tietenkään yhtäkään ei Suomesta löydy. Yliopiston kirjasto on kesäaikataulussa, enkä pääse vapaa-aikana hakemaan uutta kirjastokorttia, tai edes kysymään saanko sellaisen kun vaihtovuoden kortti on joutunut hukkaan, enkä oikeastaan tiedä, ehtisinkö edes lukea niitä kirjoja ja olisiko parempi vain antaa olla ja pärjätä sillä, mitä Suomesta löytyy. Kirjat pitää lainata, sillä suurin osa on varastossa ja ne pitää tilata sieltä ja siihen tarvitaan kortti. Lounastauolla tietty voisi kipittää mäen ylös, kun kirjasto ei ole kaukana.

Olen tähän asti lukenut kirjastossa keskiaikaisia kiltasääntöjä, kun ne on käsikirjaston puolella. Ja siellä on jännää settiä, jopa. Killan juominkeihin piti kaikkien osallistua, siellä piti käyttäytyä hyvin, ei saanut puhua toisten päälle, läikyttää olutta, lyödä toveria tai oksentaa lattialle, mutta silti piti juoda samaan tahtiin muiden kanssa, sakon uhalla tietenkin. Todellinen haaste kenelle tahansa kunnon miehelle. Naisten ja renkien tuominen juominkeihin oli erikseen kielletty. Tämä teos onneksi löytyy tutun jatko-opiskelijan työhuoneesta, joten ihan niin hätä hyvien muistiinpanojen kanssa ei ole. Mokasin jo alussa viittausjärjestelmän, joten se pitää ainakin tarkistaa sit kirjoitusvaiheessa.

Gradun tekeminen kokopäivätöiden ohella on huono ajatus. Tosin sillä on nyt pärjättävä tämän vuoden ajan. Kyllä se etenee, mutta tuskastuttavan hitaasti. Pitäisi tehdä vähän joka päivä, mutta mulla vauhtiinpääseminen kestää yleensä sen verran että sitten pitää mennä jo nukkumaan. Viikonloppuja ja harvoja vapaapäiviä en viitsisi uhrata toisenlaiselle työnteolle, mutta kai se on pakko. Ja olen minä täällä vähän edistynytkin, pari kirjaa on luettu, kolmasosa työstä hiottu kohtuulliseen kuntoon ja aineistoa on pyöritelty ympäriinsä. Se tärkein kuitenkin puuttuu: kirjoittaminen. Toiset kirjoittavat raakatekstiä ja muokkaavat sitä kyllästymiseen asti, kun taas mä tykkään tehdä aika valmista materiaalia. Kaikki pitäisi olla luettuna ja hoidettuna ennen kuin istuu alas ja kirjoittaa. Käytännössä se ei tietenkään onnistu.

Joulukuussa pitäisi tulla kohtuullisesti veronpalautuksia, tarkkaa summaa en vielä tiedä kun ilmoitin työmatkakulut vasta ehdotuksen tultua. Niiden ja loppuvuoden töiden turvin vois hyvin pitää joulukuun gradunkirjoituskuukautena. Tai siis ainakin aattoon asti. Ehkä se on lahja itselleni. Tosin sitä ennenkin on kyllä pakko tehdä koko ajan vähän jotain, mutta silloin viimeistään on pakko olla suunnitellun laajuuden verran tekstiä tai ainakin sen verran, että se kelpaa ja riittää.