Skoklosterin linna - c'est baroque!

Tästä reissusta on jo aikaa, mutta eipä se linnakaan ole miksikään muuttunut.

Käytiin toukokuun lopulla työpaikan kevätretkellä Skoklosterin linnassa. Ihan mahtavaa, että tällainen tilaisuus tarjoutui, koska Skoklosterilla on ollut yhteistyötä entisen työpaikkani Hämeen linnan kanssa, tai ainakin siitä on linnalla paljon puhuttu. Odotin innolla, millainen paikka on kyseessä. Hyvä myös, että mentiin porukalla pikkubussilla, koska autottoman on vähän vaikea päästä Skoklosteriin. Kai siitä joku paikallisbussi köröttelee ohi, mutta muuten parinkymmenen kilometrin säteellä on pelkkää peltoa ja pikkutietä.

Hämeen linnan kanssa ei Skoklosterilla ole juuri muuta tekemistä kuin yhteistyö. Hämeen linna on 800-vuotinen Ruotsin kruunun tukikohta tutkimattomassa Hämeessä, joka on palvellut lähinnä sotilaiden levähdyspaikkana ja verotuksen solmukohtana. Skokloster on suurvalta-ajan palatsi, tosin keskellä metsää sekin (edelleen). Molemmissa on sisäpiha ja neliömäinen muoto, mutta siihen se sitten loppuukin.

Kaikki kuvat taas Picasassa.

Parkkipaikalta lähestyttäessä

Sisäänkäynti ja kulmatorni, jonne päästiin myöhemmin.

Sisäpiha.

Käytävät olivat aika koristeltuja, huoneista nyt puhumattakaan.

Skoklosteriin pääsee vain oppaan johdolla, mikä on ihan ymmärrettävää ottaen huomioon millainen määrä esineitä ja seinämaalauksia siellä on. Ryhmän mukana kulki myös vartija, joka lukitsi ovet ryhmän jälkeen. En tiedä, onko sama käytäntö kaikilla kierroksilla vai vain meillä, koska olimme liikkeellä normaalin aukioloajan ulkopuolella, maanantaina. Vartija kierroksilla kuulostaa kuitenkin hyvältä, koska räplättävää on ihan kamalasti. Me museoihmiset ymmärrämme vähän paremmin, että ei saa koskea, vaikka mieli tekis.

Koska olen itsekin toiminut jokusen vuoden museo-oppaana, tuli oppaan puheita kuunneltua vähän eri tavalla. Oppaamme oli oikein mukava ja pätevä, ja äänestä kuuli, ettei tässä olla ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Ilmeisesti osa ryhmästämme myös tunsi oppaan ennalta.

Yläkerta on pidetty suurvaltakauden asussa, joten sähkövaloja siellä ei ole. Opas näytti taskulampulla yksityiskohtia, ikkunoista onneksi tuli vähän valoa.

Linnan ensimmäinen omistaja ja rakennuttaja, kreivi Carl Gustaf Wrangel.

Vaimonsa kreivitär Anna Margareta von Haugwitz, muissa tauluissa parin lapsia, joita syntyi yhteensä 11 mutta vain kolme (tytärtä) eli aikuisikään.

Pari itse ei asunut palatsissaan kuin kerran tai pari. He viettivät suurimman osan ajastaan Saksassa 30-vuotisen sodan pyörteissä. Linna kuitenkin koristeltiin ja kalustettiin aikansa ihanteiden mukaan, ja alkuperäinen asu on hämmästyttävällä tavalla säilynyt. Tilaa ei voitu myydä, eikä yhtään miespuolista perillistä kasvanut aikuiseksi asti, joten linna periytyi tyttären, Margareta Julianan, aviomiehelle Nils Brahelle. Linna oli Brahen suvun omistuksessa aina 1930-luvulle asti, jolloin se siirtyi von Essenin suvulle, joka möi linnan Ruotsin valtiolle 1967. Kalustus kuuluu tosin edelleen von Esseneille.

Kreivi Wrangelin jälkeen linnassa on asuttu, mutta yläkerrokset jätettiin alkuperäiseen kuntoon. Alakerrasta löytyy uudempia huonekaluja ja sinne vedettiin myös sähköt vielä Brahen suvun aikana. Kun linna siirtyi valtion omistukseen, suoritettiin siellä valtaisa restauraatio.

Takka tunnelmanluojaksi, kakluuni lämmitystä varten ja silkkinen, hopeapaljeteilla koristeltu sänky.

Restauroinnin yhteydessä myös tuon sängyn katoksen jokainen paljetti otettiin irti, puhdistettiin ja ommeltiin takaisin. Tarkkaa lukua en muista, opas sen sanoi, mutta miljoonaluokassa mennään. Onnea vaan konservaattoreille.

Ruokasali.

Ruokasalin kattokruunu on Euroopan (maailman) vanhin alkuperäisellä paikallaan oleva kattokruunu. Valitettavasti lasimassa oli huonoa, ja kruunu murenee hitaasti mutta varmasti.

Kreivittären vuode

Nahkatapettien väri oli täällä säilynyt vähän paremmin. Huomaa myös hauskat kattopalkit.

Vaaleanpunainen oli kuninkaallinen, tosimiesten väri.

Yksi kaikkien puolesta!

Kreivin kuollessa keskeytyi myös rakentajien palkanmaksu, eikä kukaan muukaan sitten jatkanut uuden juhlasalin rakennustöitä. Valmistuttuaan se olisi ollut Pohjois-Euroopan suurin juhlasali. Muttei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin: eipä ole säilynyt toista keskenjäänyttä juhlasalia 1600-luvulta, niin sen pohjalta voidaan päätellä, miten ne muut on tehty.

Tornihuoneessa oli aseita ja kuriositeetteja, kuten inuiittien hylkeennahkakajakki ja riippumatto Amazonilta. Molemmat kreivinaikaisia ja vanhimpia säilyneitä lajissaan.

Yhdeksästilaukeava, kaikki kerralla. Iskee niin lujaa takaisin, että tappaa ampujansa välittömästi.

Haarniskoja, jousipyssyjä ja pyssyjä.

Aikapommi a'la baroque. Sen asettaneet kanaljat olivat kehuskelleet oveluudellaan liian kovaan ääneen lähikapakassa, ja kreivin joukot löysivät pommin ruutivarastosta ennen kuin se laukesi.

Alakerran vessa oli onneksi moderni, vaikka siellä pystyi ihastelemaan entisaikojen toilettiesineistöä.