Snerikes vårbal 2012 ja vanhan kuorolaisen muistelot

Nonni, nyt on tämänkin aika! Eihän tanssiaisista ole vierähtänytkään kuin kolme viikkoa. Tällä kertaa on kuitenkin hyvä syy. Heti tantsujen jälkeen poikaystäväni tuli viikoksi, joten en ehtinyt päivittää, enkä valitettavasti myöskään siirtää kuvia kamerasta koneelle. Toukokuun vikana viikonloppuna seuraamme liittyi myös pikkuveljeni, joka iloisesti kameralla leikittyään tuli tyhjentäneeksi koko muistikortin. Onneksi oli toinen kortti, joten sain pelastettua tyhjentyneen kortin jatkotoimenpiteitä varten ja kuvattua vähän meidän Tukholman-reissua.

Pari viikkoa meni pohtiessa, miten kuvat ja erityisesti videot saisi talteen. Netti on pullollaan erilaisia tiedostonpelastusohjelmia, mutta suurin osa maksaa. Myös ne, jotka mainostavat olevansa ilmaisia, maksavat, jos haluat tallentaa kuvat itsellesi. Suurin osa näyttää ilmaisversiossa vain vihjailevat pikkukuvat. Kaikille on kuitenkin yhteistä se, että kameran pitää näkyä kirjaimena tietokoneella. Canonin kamerat eivät tätä tee, joten lainasin töistä muistikortinlukijan. Jostain kumman syystä yhdenkään pelastusohjelman ilmaisversio ei siltikään löytänyt kortilta mitään, ja aloin jo pelätä, että kortti olisi kokonaan formatoitu. Koska kuitenkin moni googlelainen oli näillä ohjelmilla saanut paljon huonokuntoisemman korttinsa pelastettua, ajattelin, että vika saattaa olla kortinlukijassa. Niinhän se olikin: Claes Ohlsonin halvimman mallin kanssa homma sujui kuin tanssi. Tosin sitten piti myös maksaa parisataa kruunua laitteesta ja toisen verran ohjelmasta. Oh well. Siihen on ikuinen käyttöoikeus, joten jos jonkun muun pikkuveli tai joku ihan itse poistaa vahingossa kuvia muistikortilta, multa saa apuja.

Mutta siis. Näitä kuvia ja videoita katsellessani mua ei harmita raha yhtään. Harmittaa vain se, etten asu enää Uppsalassa kuin pari viikkoa.

Jokaisen opiskelijan pitää kuulua osakuntaan. Kun olin täällä vaihdossa, sain itse valita osakuntani, mikä olikin helpommin sanottu kuin tehty. Osakunnat ovat syntyneet maakuntien pohjalta, ja yleensä opiskelija valitsee sen osakunnan mistä on kotoisin. Osakuntien jäsenmaksut vaihtelevat, samaten niiden järjestämä toiminta. Valinta piti kuitenkin tehdä aika nopeasti, ja koska kaikki osakunnat sijaitsevat keskustassa, järjestivät sitsejä ja jokaisella oli kuoro, nappasin jonkun. Ja kuinka hyvän valinnan teinkään!

Osa suomalaistutuistani, jotka ovat opiskelleet Uppsalassa, valitsivat Västmanlands-Dalan eli tuttavallisemmin V-Dalan siksi, että heidän osakuntatalonsa on Alvar Aallon suunnittelema (ja sen kyllä huomaa). Oma valintani kohdistui Södermanlands-Nerikesin osakuntaan, SNerkesiin, joka on yksi Uppsalan yliopiston vanhimmista osakunnista. Osakuntatalokin, pinkki linna, on rakennettu 1800-luvun lopulla.

Koska opiskelujen vastapainoksi pitää olla hupia enkä ollut laulanut kuorossa sitten abivuoteni, päätin mennä osakunnan kuoroon mukaan. Olin aluksi vähän skeptinen kuoron osaamisesta ja siitä, millaisia ihmisiä siellä on, mutta onneksi pelkoni oli turha. Ihmiset olivat ihania, osalla oli musiikkitaustaa ja osalla ei, mutta kaikki halusivat laulaa. Juurikin ajatus siitä, että kuoroon ei ole pääsykokeita tai -vaatimuksia, herätti epäilykseni sen tasosta, mutta jo ensimmäisissä harjoituksissa kävi ilmi, että taso oli melkein yhtä hyvä kuin Lahden musiikkiluokilla. Ehkä jopa parempi, sillä miesääniä oli enemmän ja kaikilla oli hauskaa.

Juuri kuoron parista ovat vaihtosyksyni parhaimmat muistot. Monipuolinen ohjelmisto, johon kuului perinteisten kuorobiisien lisäksi opiskelijalauluja, juomalauluja (Helan gåria neliäänisenä!), rock-klassikoita, poppia ja tasan sitä mitä sattui huvittamaan. Kuoro esiintyi osakunnan sitseillä ja järjesti omia juhliaan. Suomen-risteily kuului myös ohjelmaan, enkä 24 tunnin kuluessakaan päässyt yli ajatuksesta että olin ruotsalaisten kanssa ruotsinlaivalla. Ihana perinne on myös yölliset serenadit: kuoron miehet käyvät laulamassa naisille serenadeja kevättanssiaisia edeltävänä yönä ja vastaavasti naiset käyvät laulamassa miehille Lucian päivän aamuna.

Näiden ihanien muistojen siivittämänä otin yhteyttä kuoroon heti kun olin kaupunkiin saapunut. Kuorolla oli kiire treenatessa kevätkonserttiin ja -tanssiaisiin, joten viikottaisiin harjoituksiin minun ei kannattanut osallistua, mutta tanssiaisiin olisin kuulemma tervetullut kuoron vieraana. Kiitin kutsusta, ilmoitin tulevani ja aloin etsiä mekkoa ja asusteita, sillä tanssiaisiin pukukoodina on frakki eli naisilla pitkä iltapuku. Jos olisin ollut fiksu, olisin ehkä ottanut Suomesta mukaan esim. korkkarit ja pikkulaukun, mutta ehkä alitajuisesti halusin tekosyyn ostaa sellaiset täältä. Hehe.

Jossain kohtaa tapahtui kuitenkin informaatiokatkos: olin kuvitellut, että ihminen, jonka kanssa olin jutellut, vastasi järjestelyistä ja kun viikkoa ennen aloin kysellä maksutietoja, kävi ilmi, ettei hän oikeastaan vastaa mistään. Ilmoittautuminen oli mennyt jo kiinni ja jonoakin oli. Ehkä vähän itku ehti tulla, mutta pääsin kuitenkin jonotuslistalle. Kaksi tuntia ennen tanssiaisten alkua sain tietää, että minulle on peruutuspaikka. Jes! (Kaikki kuvat löytyy Picasasta ja videot Youtubesta)

Osakuntatalon pihalla

Ruotsalaisissa hautajaisissakin on kuulemma hauskempaa kuin suomalaisissa häissä. Tämä kansanlaulu vedettiin pihalla. Se on ilmeisesti vakiohjelmistoa, kun itsekin muistan sen parin vuoden takaa.

Pihalta siirryttiin myöhemmin esiintymään varsinaisille sitseille.

Ekaksi esitettiin vähän perinteisempää...

 ...ja sitten vähän uudempaa musiikkia.

Sit kuoro siirtyi alakertaan pitämään omia sitsejään. Neliäänisyydestä ei tingitty, mutta jakautuminen kahteen huoneeseen ja se, että noin puolet ei nähnyt kuoronjohtajaa, vaikeutti vähän tempossa pysymistä. Alkoholilla ei ollut tietenkään osuutta asiaan.

Ei.

Jottei menisi vain istumiseksi ja laulamiseksi, välillä sai kuunnella ja katsella esityksiä. Näistä videoista osa meni muistikortin mukana, enkä saanut tallennettua ihan mahtavaa puhetta (laulua) naiselle.

Osakunnan torvisoittokuntakin kävi esiintymässä.

Sit alkoi pimetä.

Tietysti kuoro teki torvisoittokunnalle vastapalveluksen. HB piti omia bileitään tornin huipulla.

Lopuksi sai kuunnella vielä uskomattoman kaunista serenadia. Siihen ei tosin ilta päättynyt, vaan siirryimme tanssilattian puolelle. Joskus pikkutunneilla hipsin kotiin, vaikka kovimmat sissit jatkoivat frakki päällä suoraan sillikselle. Jälkeenpäin vähän harmittaa, etten liittynyt sissiseurueeseen, sillä sitten olisi sekin opiskelijaelämän ilo koettu.