keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Hyvää kansallispäivää, Ruotsi!

Tänään vietetään Ruotsin kansallispäivää. Kuulin koko perinteestä ekan kerran vasta viime vuonna, ja välittömästi piti tarkistaa, mikä Euroopan vanhimman kuningasvallan on itsenäiseksi tehnyt: Kustaa Vaasan kruunajaispäivä. Varsinaisesta itsenäistymisestä ei ole kuitenkaan kyse, siksi päivä ei olekaan itsenäisyyspäivä vaan kansallispäivä. Minulle kelpaa, sillä kyseessä on vapaapäivä jo vuodesta 2005 lähtien.

Olenkin juhlinut Ruotsin kansaa nukkumalla pitkään ja tekemällä gradua, vaikka eilen uhkasin töissä lähteä kaupungille siniristilipun kanssa. Ilmeisesti jonkin paakelsin voi nauttia päivän kunniaksi, ja Skansenilla olisi kunnon juhlat. En kyllä nyt taida. Laiskotus iski.

Eilen onnistuin pelastamaan muistikortilta kevättanssiaisten kuvat ja osan videoista. Pikkuveljeni onnistui kameralla leikkiessään viikko sitten poistamaan koko sisällön, mutta onneksi pystyin vaihtamaan toiseen muistikorttiin ja kortin sisältö saatiin pelastettua. Kuvia jakoon sitten myöhemmin.

Eilen juhlittiin myös uusia ylioppilaita. Järjestys on vähän hämäävä, sillä koulunkäynti ei suinkaan loppunut eilen, vaan jatkuu ilmeisesti vielä ainakin viikonloppuun. En ole ihan varma. Tuoreet ylioppilaat ajelivat rekoilla ympäri keskustaa kuin penkkariajoissa konsanaan, paitsi että keli oli vähän armollisempi kuin oman penkkariajeluni -30 astetta. Lisäksi naisylioppilaalla pitää olla valkoiset vaatteet, ja juhlasta tuntui puuttuvan sellainen pönötys, mitä suomalaisissa ylioppilasjuhlissa on. Kummassakin on kuitenkin puolensa: jos ylioppilasmekko ulottuu hädin tuskin vesirajaan ja nuori on kännissä jo ennen iltapäivän juhlallisuuksia, otan ehkä mielummin suomalaiset juhlat. Tosin Suomessakin on viime aikoina unohdettu, että naisen säädyllinen juhlapuku peittää ainakin polvet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti